Liberan veroparatiisikirjoitus ja kapea-alaisen tieteen sudenkuopat

Panama-papers on tarjonnut hyvän tilaisuuden käydä keskustelua veroparatiisitalouden rakenteista, salaisuuslakien aiheuttamista ongelmista, kansainvälisestä tuloerojen kasvusta sekä näiden ongelmien ratkaisumalleista.

Libera-ajatushautomon toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen on (samaan aikaan Iltalehden ja Helsingin sanomien kanssa) puolestaaan virittänyt keskustelua kansainvälisen veronkierron vaikutuslaskelmien taustalla olevasta metodologiasta. Moniääninen keskustelu on toki erityisen tärkeää teemassa, jonka ymmärtäminen vaatii useimpien talousteemojen tavoin useamman eri tieteenalan panosta.

Itse olen oppinut erittäin paljon keskusteluista ja yhteistyöhankkeista, joita tähän liittyen olen tehnyt esimerkiksi laskentatoimen, vero-oikeuden ja kansantaloustieteen tutkijoiden kanssa.

Mutta mennään siihen kirjoitukseen. Tekstin pääpointtina tuntuu olevan, että ”julkisuudessa esitetyt luvut verovälttelyn aiheuttamista veromenetyksistä” ovat ”moninkertaisesti liioiteltuja parhaan tutkimustiedon valossa”. Tämän lisäksi niitä tulkitaan Pursiaisen mielestä täysin harhaanjohtavasti.

Näitä todistamaan hän kertoo, kuinka neljä poliitikkoa ovat lainanneet tilintarkastaja Richard Murphyn arviota EU:n jopa 1000 miljardin euron verovälttely- ja veronkierto-ongelmasta. Nähdäkseni yksikään siteerauksista ei kuitenkaan väitä, että 1000 miljardia tulisi veroparatiisimenetyksistä. En myöskään löytänyt lainauksista ajatusta siitä, että tähän ongelmaan puuttuminen ratkaisisi kaikki ongelmat.

Vaihtoehtona Pursiainen tarjoaa ekonomisti Gabriel Zucmanin kirjaa The Hidden Wealth of Nations. ”Kohuekonomisti Thomas Pikettyn oppilaana” esitellyn Zucmanin laskelmat ovat Liberan mukaan ”ehkä kunnianhimoisimpia arvioita” mitä on tehty.

Juuri muihin arvioihin kirjoituksessa ei viitata.

Aloitetaan kirjoituksen ansioista. Murphyn arvio perustuu joiltain osin (ei kokonaan) ekonomisti Schneiderin tutkimuksiin harmaan talouden määrästä, ja sitä on tosiaan kritisoitu. Kritiikit ovat olleet ainakin itselleni valaisevia. Niistä tosin on kirjoitettu Suomessa jo aiemminkin, kuten Liberakin tuo esiin. Tällä tavoin ajattelu ja tiede kehittyvät.

Kirjoituksen ongelmana on kuitenkin joko tietämättömyys alaa koskevasta tutkimuksesta tai tutkimuksen valikoiva siteeraaminen. Veroparatiisitalouden laajuudesta on vuosien hiljaiselon jälkeen (viimeistelen juuri artikkelia aiheen käsittelystä 1970-luvulla) esitetty monia erityyppisiä arvioita, joita myös on siteerattu Suomessa.

Näistä Pursiainen ei puhu mitään. Lisäksi Murphyn ja Zucmanin tutkimusten mittakaavojen vertailu on myös sikäli ongelmallista, että ne mittaavat eri asioita. Murphyn arvio pitää sisällään harmaan talouden ja aggressiivisen verosuunnittelun, kun taas Zucman arvioi veroparatiisien osuutta harmaasta taloudesta.

Näiden lisäksi joitain keskeisiä tutkimuksia laittomasta veronkierrosta ja yritysten lain harmaalla alueella tapahtuvasta verojen välttelystä olisivat olleet esimerkiksi McKinseyn entisen pääekonomistin James Henryn The Price of Offshore -tutkimus, OECD:n arvio yritysten aggressiivisen verosuunnittelun aiheuttamista menetyksistä, ja IMF:n arvio kehitysmaiden veromenetyksistä. Listaa voisi jatkaa.

Suomen osalta mainitsematta jäävät esimerkiksi verohallinnon arviot virheellisen siirtohinnoittelun menetyksistä, Valtiovarainministeriön arvio korkokikkailuun puuttumisen vaikutuksista korkorajoitusta koskevassa hallituksen esityksessä, sekä Markku Hirvosen arviot kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvästä verovilpistä.

Näiden tutkimusten huomiotta jättäminen on erikoista ja huomiota herättävää. Ne myös tukevat käsitystä, että kyse on merkittävästä taloudellisesta ongelmasta – muista vaikutuksista puhumattakaan.

Yleisesti voi todeta että monia parhaita malleja yhdistää se, että ne on koostettu “alhaalta ylöspäin” esimerkiksi yrityskohtaisesta datasta, vaikka mallinnukseen perustuvia ylätason arvioitakin tarvitaan. Esimerkiksi OECD on viime aikoina peräänkuuluttanut yritystason tutkimuksesta ammentavaa tutkimusta veromenetyksistä. Itse olen yhdessä kollegoiden kanssa analysoinut verojen välttelyn kustannuksia yritystasolla Attendon, Stora Enson, First Quantum Mineralsin ja Agnico Eaglen kautta.*

Puolitiehen jääviä kirjoituksia on tietysti maailma täynnä, ja huteja tulee kaikille paljon kirjoittaville. Yllätyin Liberan aktivoitumisesta kuitenkin suhteessa sen aiempiin räväkköihin tiedepoliittisiin kantoihin. Esimerkkinä tästä on mielipide että ”jokaista suosittelijaa, jolla ei ole tarjota omista tai muiden tutkimuksista koostuvaa lähdeluetteloa, täytyy lähtökohtaisesti pitää huruakkana tai -ukkona”.

Tämän paljon levinneen tekstin lähteistys ei ainakaan ollut kummoinen.

Todellisuudessa tiede on toki paljon monisyisempi prosessi. Eri alojen tutkijayhteisöjen koot vaihtelevat paljon, samoin kuin niiden käyttämät menetelmät. Toisin kuin Pursiainen vaikuttaa esittävän, ei yhden teeman ”oikeaa” asiantuntijamielipidettä voida johtaa käytetyistä menetelmistä tai tietyn koulukunnan valtavirrasta.

Mitä tekemistä näillä tiedepoliittisilla irtiotoilla on veroparatiisien kanssa? Paljonkin. Vain pieni osa veroparatiisitutkimuksesta on kirjoitettu kansantaloustieteen piirissä. Alan kärkinimistä esimerkiksi Ronen Palan on kansainvälisen poliittisen taloustieteen professori, Prem Sikka laskentatoimen professori, Reuven Avi-Yonah taas oikeustieteen professori.

Kvantitatiivisia arvioita ovat tehneet esimerkiksi Harvardin poliittisen taloustieteen professori Mihari Desai, ja kehitysmaiden osalta esimerkiksi University of Massachusettsin Political Economy Research Instituten Leonce Ndikuama. Ja niin edelleen.

Jos Pursiaisen omia kriteereitä soveltaen julkisen kommentoinnin kriteerinä olisi tiivis kytkeytyminen alan valtavirran sillä hetkellä suosituimpaan tutkimustraditioon, voi jokainen havaita tässä ristiriidan.

Tietämättömyys alan tutkimuksesta näkyy myös Liberan kunnianhimoisena pitämän Zucmanin kirjassa. Ensimmäinen ongelma on, että Zucman ei näytä tuntevan veroparatiisiteemaa kovin hyvin. Hänen kuvauksensa veroparatiisien historiasta keskittyy lähinnä Sveitsiin, ja se on virheellinen. Tämä olisi tullut selväksi, jos Zucman olisi lukenut esimerkiksi Sveitsin veroparatiisihistoriaa käsittelevät merkkiteokset The Gnomes of Zürich ja Safety in Numbers.

Toiseksi Zucman sivuuttaa täysin esimerkiksi aiemmin mainittujen tutkijoiden laajan tuotannon veroparatiisien poliittisesta taloustieteestä. Näistä tutkimuksista Zucman olisi voinut oppia esimerkiksi veroparatiisitalouden syntyhistoriaa kanaalisaarten ja Liechtensteinin osalta. Hän ei myöskään ilmeisesti tunne Delawaren ja New Jerseyn salaisuuslakeja käsittelevää historiaa.

Kolmanneksi Zucman ei määrittele, mitä hän veroparatiisilla tarkoittaa. Sama ongelma on muuten myös Liberan lainaamassa artikkelissa, jonka Zucman on kirjoittanut ekonomisti Niels Johanssenin kanssa.

Neljänneksi Zucmanin arvio veroparatiisitalouden laajuudesta jättää huomiotta monia sijoitusinstrumentteja, kuten hän itsekin tunnustaa. Tämän vuoksi tämä Pursiaisen lainaama luku on jo määritelmällisesti pahasti alakanttiin.

Viimeisenä Zucmanin metodologiaa on kritisoitu muun muassa siitä, että se keskittyy kansantalouksien tilastoihin, jotka eivät useinkaan vastaa todellisuutta. Salaisuusvaltioihin meneviin varoihin liittyy esimerkiksi usein merkittäviä tietoisia kirjausvirheitä.

Tämän katsauksen tarkoituksena ei ole mitätöidä sen enempää Zucmanin kuin Johansseninkaan tutkimusta. Olen oppinut paljon molemmista, ja yhtä Johanssenin artikkelia minulla on ollut kunnia myös kommentoida.

Kuitenkin kaiken tämän jälkeen on kuitenkin erikoista puhua The Hidden Wealth of Nations -kirjasta Liberan kirjoituksen tavoin ”ehkä kunnianhimoisimpana arviona” tähän mennessä. Tämänkaltaisilla ajatuksilla on merkitystä etenkin, kun niitä viljellään myös laajalevikkisissä Iltalehdessä ja Helsingin sanomissa.

—

* Päivitys 13.4.: Attendon viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja otti tekstin julkaisun jälkeen yhteyttä todeten, että Attendo ei enää harjoita samantyyppistä verosuunnittelua jota vuonna 2013 yhdessä Henri Purjeen kanssa kirjoitetussa raportissa kuvasimme. Tähän voi todeta, että viittasin kaikkiin tapaustutkimuksiin menneessä muodossa. Yleisenä tarkennuksena tästä huolimatta kaikkiin mainittuihin tapauksiin, että tapaustutkimukset tehdään lähtökohtaisesti aina tietylle aikavälille eivätkä siten välttämättä vastaa nykyhetken tilannetta.