Arvonnousuverosta liikkuu harhaanjohtavaa tietoa

Suomeen ollaan säätämässä arvonnousuveroa, joka asettaisi Suomesta ulkomaille muuttavat varakkaat yksityishenkilöt verotuksellisesti samalle viivalle muiden ihmisten kanssa. Sen avulla Suomessa asuessa kertyneitä omaisuuden myyntivoittoja voidaan verottaa täällä myös silloin, kun omaisuus luovutetaan ulkomailla asuessa.

Veroa kohtaan on julkisuudessa esitetty kritiikkiä, joka on viime päivinä voimistunut lainsäädännön arviointineuvoston lakiesitykseen esittämien kehittämisehdotusten ympärillä. 

Esimerkiksi Helsingin Sanomat kutsui 19.10. julkaisemassa pääkirjoituksessaan arviointineuvoston lausuntoa ”tyrmäykseksi”. Sen mukaan lakiesityksestä tuli ”sutta ja sekundaa”, ja nyt on aika panna ”tämä räpellys hyllylle”. Tästä pääkirjoituksesta – kuten muustakin aihetta koskevasta viime päivien keskustelusta – on henkinyt harhaanjohtava kuva paitsi Euroopassa laajalti käytetystä ja veronmaksajien tasavertaisen kohtelun kannalta oleellisesta verosta, myös arviointineuvoston kritiikin laadusta.

Korjaan tässä blogikirjoituksessa ilmeisimpiä väärinkäsityksiä kolmesta näkökulmasta. Kaksi ensimmäistä näkökulmaa asettavat arviointineuvoston lausuntoa neuvoston työn laajempaan kontekstiin. Kolmantena näkökulmana suhteutan arviontineuvoston kritiikin julkista käsittelyä sen muiden lausuntojen vastaavan tyyppisten krtiikkien julkiseen käsittelyyn.

1. Neuvoston tehtävä on olla kriittinen

Lainsäädännön arviointineuvostolla on suomalaisessa demokratiassa tärkeä rooli ministeriöiden lainsäädäntötyön kirittäjänä. Neuvosto on pelkästään vuoden 2022 aikana jättänyt yli 40 lausuntoa eri lakiesityksistä. Vuoden 2021 arviointinneuvoston vuosikatsauksen mukaan neuvosto kiinnitti tätä edeltävän vuoden aikana

eniten huomiota esitysten ymmärrettävyyteen ja selkeyteen, määrällisen arvioinnin, kustannusten ja hyötyjen kuvaamisen riittävyyteen sekä kolmantena lain muutostarpeen ja nykytilan kuvaamisen puutteisiin. Lisäksi arviointineuvosto havaitsi parannettavaa muun muassa vaihtoehtoisten toteutustapojen kuvaamisessa, tavoitteiden asettelussa sekä riskien ja epävarmuuksien arvioinnissa.

Julkiseen keskusteluun nämä kritiikit nousevat vain harvoin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien arkistosta löytyi tältä vuodelta vain muutama lainsäädännön arviointineuvostoon liittyvä hakutulos. Ne käsittelivät arvonnousuveron lisäksi esitystä uudeksi arpajaislaiksigenomikeskuksen perustamista, ja esitystä uudeksi tekijänoikeuslaiksi. Lisäksi uutisoitiin arviointineuvoston vuosikatsauksesta.

Vain hyvin pieni osa yli 40 tänä vuonna tehdystä lausunnosta on siis noussut uutisiin asti. Tästä syystä kansalaisille voi syntyä näinä harvoina kertoina virheellinen kuva, että puheena olevat lakiesitykset olisivat arviointineuvoston kritiikin valossa jotenkin erityisen ongelmallisia.

Arvonnousuveroa kohtaan esitetty kritiikki asettuukin kontekstiinsa vasta, kun sitä verrataan muihin neuvoston lausuntoihin.

Neuvosto listaa aina kunkin lausunnon alussa listataan kootusti lakiesityksen keskeisimmät puutteet, joiden määrä vaihtelee. Kuten taulukko tämän kirjoituksen lopussa osoittaa, vuoden 2022 aikana annetuissa lausunnoissa esitettyjen keskeisten puutteiden lukumäärän keskiarvo on 3,6, vaihteluvälin ollessa 2–7. Arvonnousuverolakiesityksen kohdalla keskeisiä muutosesityksiä oli neljä, ja näistä huomioista viimeinen oli osin päällekkäinen sitä edeltävän huomion kanssa. Keskeisimpiä puutteita ei siis noussut esiin keskiarvoa enempää. Näin ollen neuvoston arvonnousuveroa kohtaan esittämät parannusesitykset eivät siis poikenneet määrällisesti valtavirrasta.

Jos tätä kutsutaan Helsingin Sanomien tavoin ”tyrmäykseksi”, voisi samaa sanoa siis lähes jokaisesta arviointineuvoston tänä vuonna käsittelemästä lakialoitteesta – joista valtaosa ei siis ole herättänyt median huomiota. 

2. Laadullisestikaan kritiikissä ei ole mitään poikkeavaa

Entä sitten keskeisten muutosehdotusten sisältö? Tältäkään osin arviointineuvoston lausunnosta ei löydy yllättävää. Tämä käy ilmi, kun verrataan neuvoston esiin nostamia keskeisimpiä puutteita muihin sen tänä vuonna julkaisemiin lausuntoihin. Vertaan alla neuvoston arvonnousuverosta esittämää neljää keskeistä huomiota muihin neuvoston tänä vuonna tekemiin lausuntoihin.

Ensimmäinen lainsäädännön arviointineuvoston kritiikeistä kuuluu näin:

Esitysluonnoksen perusteella ei saa käsitystä sääntelyllä ratkottavan ongelman merkittävyydestä. Nykytilan kuvausta tulee tältä osin täydentää. Onko ilmennyt tapauksia, jossa ulkomaille on muutettu selvästi veronvälttämistarkoituksessa ja minkälaista haittaa tällaisesta toiminnasta aiheutuu? Esityksen perusteella on vaikea hahmottaa valitun keinon oikeasuhtaisuutta tavoitteisiin nähden.

Vastaavia huomioita löytyy arviointineuvoston lausunnoista useampia. Esimerkiksi oppilas- ja opiskelijahuoltouudistusta kommentoidessaan neuvosto totesi, että taloudellisia vaikutuksia tulisi vielä täsmentää. Kuluttajansuojalain uudistuksen osalta neuvosto halusi parempia perusteluja kuluttajille seuraavasta hyödystä. Lannoitelakiesitykseen kaivattiin selvennystä, minkälaisille yrityksille vaikutuksia aiheutuu ja kuinka suuri tämä yritysjoukko on. Esteettömyysdirektiivin käytäntöönpanossa nykytilan kuvausta olisi pitänyt tarkentaa. Listausta olisi helppo jatkaa.

Entä lainsäädännön arviointineuvoston toinen kritiikki arvonnousuveroesitystä kohtaan? Se kuuluu näin:

Esitysluonnoksesta ei selviä sääntelyn tarve eikä se, voisiko esityksen tavoitteita saavuttaa vaihtoehtoisin keinoin. Esitysluonnoksesta saa käsityksen, että hallitusohjelman kirjaus ja siihen liittyvä poliittinen ohjaus ovat heikentäneet virkavalmistelun mahdollisuuksia arvioida eri vaihtoehtoja.

Huomioita vaihtoehtoisten keinojen erittelyn puutteesta löytyy monista lausunnoista. Vaihtoehtoisia sääntelykeinoja olisi neuvoston mukaan pitänyt käsitellä esimerkiksi kuluttajansuojalaissa, perusterveydenhuollon hoitotakuussa, 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostoon tähtäävissä toimissa, työehtodirektiivin käytäntöönpanossa, rakentamislaissa, laissa kieltotoimenpiteitä koskevasta edustajakanteesta, sekä laissa ympäristövahinkorahastosta.

Kolmas lainsäädännön arviointineuvoston kritiikki arvonnousuveroesitystä kohtaan oli:

Verovelvollisille kohdistuvaa hallinnollista taakkaa ja perusoikeusvaikutuksia tulee kuvata. Esitysluonnokseen tulisi täydentää arvio siitä, kuinka moni henkilö kuuluisi ehdotetun veron piiriin.

Myös tämä kritiikki toistuu lainsäädännön arviointineuvoston lausunnoissa usein. Lannoitelain osalta tuli neuvoston mukaan ”tarkentaa, minkälaisille yrityksille vaikutuksia aiheutuu ja kuinka suuri tuo yritysjoukko on”. Tekijänoikeuslain osalta ei oltu ” arvioitu riittävän johdonmukaisesti ja kohdennetusti esityksen vaikutuksia eri kohderyhmille”. Lähestymiskieltolain yhteydessä peräänkuulutettiin selvitystä lain vaikutuksia lapsiin. 

Myös hallinnollisen taakan kattavamman kuvaamisen tarve mainittiin esimerkiksi ympäristövahinkorahastoa koskevan lain yhteydessä. Neuvoston neljäs huomio käytännössä toisti kolmannen kohdan kritiikin sitä hieman täydentäen, ja se kuuluu näin:

Esitysluonnoksessa tulee kuvata yrityksiin kohdistuvia vaikutuksia tarkemmin, kuten yrityksille ehdotetusta sääntelystä kohdistuvaa hallinnollista taakkaa ja vaikutuksia työntekijöiden rekrytointeihin. 

Kaikkiaan edellä sanotusta voidaan siis päätellä, että lainsäädännön arviointineuvoston kritiikki ei ollut mitenkään poikkeuksellista. Lisäksi neuvoston lakiesitystä kohtaan esittämät huomiot heijastelevat myös vuonna 2020 usein esiin nousseita teemoja, kuten alun nosto neuvoston vuosikatsauksesta osuvasti kuvasi.

3. Monissa muissa lakiesityksissä arviointineuvoston kritiikit eivät ole mediaa tai etujärjestöjä juuri kiinnostaneet

Kolmas tapa arvioida lainsäädännön arviointineuvoston kritiikin vakavuutta on katsoa, missä määrin media tai arvonnousuveroa kritisoineet elinkeinoelämän etujärjestöt ovat tuoneet esiin vastaavia huolia kritiikeistä, joita neuvosto on esittänyt muihin lakialoitteisiin.

Tarkastelin arviointineuvoston arvonnousuveroa koskevaa lausuntoa sosiaalisessa mediassa esillä pitäneen Elinkeinoelämän keskusliiton kotisivulta, ja tein vastaavan haun myös Keskuskauppakamarin ja Finanssialan sivuilla. Jos lausunnossa mainitut lakiesityksen ongelmat olisivat akuutteja ongelmia lain toteuttamisen kannalta laajemminkin, varmasti ainakin elinkeinoelämän merkittävin keskusjärjestö olisi nostanut niitä esiin aktiivisesti myös edes jonkun tässä mainitun muun lain kohdalla? Yhtään osumaa ei kuitenkaan löytynyt.

On toki mahdollista, että kritiikkiä on esitetty valiokuntalausunnoissa tai muilla foorumeilla, joita nettisivujen haulla ei löydy. Toisaalta mikäli ongelma oltaisiin nähty jonkun lain kohdalla merkittävänä, olisi perusteltua olettaa, että sitä myös nostettaisiin näkyvästi esiin.

Arviointineuvoston lausuntoa räväkästi kritisoinut Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimitus ei myöskään ole löytänyt mainitsemisen arvoista kritiikkiä yhdestäkään yllä mainitsemastani tapauksesta, joissa arviointineuvosto on esittänyt samantyyppistä kritiikkiä kuin nyt arvonnousuveron kohdalla. Kuten totesin, lehden muissakin osioissa maininnat ovat jääneet hajanaisiksi.

4. Lopuksi

Arvonnousuvero on tärkeä vero veronmaksajien tasavertaisen kohtelun näkökulmasta. Sen tuottoja on hankala arvioida, mutta Valtiovarainministeriön ministeriön selvityksen mukaan ne olisivat vuodessa 0–50 miljoonaa euroa tai enemmänkin.

Julkisuudessa on esitetty kritiikkiä myös siitä, että vero pitäisi jättää säätämättä pienen tuoton vuoksi. Tätä argumenttia on hankala ottaa vakavasti tilanteessa, jossa poliittisessa keskustelussa näytetään puhuvan potentiaalisina leikkauskohteina erityisavustajien palkoista ja muista, hyvin pienistäkin valtion menoeristä.

Lainvalmistelun tasoa pitää toki myös pyrkiä parantamaan. Tätä varten olisi oleellista nostaa suomalaisten ministeriöiden resursointi sen nykyisestä alhosta. Kun käsipareja ei ole riittävästi, tulee lakiesityksiin korjattavaa. (Tästä aiheesta olen kirjoittanut viimeksi tuoreessa kirjassa Viestintätoimistojen valta: Politiikan uudet pelurit.)

Taulukko. Koontia lainsäädännön arviointineuvoston vuoden 2022 aikana tekemistä lausunnoista

Lakiesityksen otsikko lyhyessä muodossa*Keskeisiä puutteitaPoimintoja
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki2”Taloudellisia vaikutuksia tulisi vielä täsmentää[.]”
Ilmastolaki6”hallinnollinen kokonaisuus vaikuttaa monimutkaiselta”, vaikutusarviointien tekeminen, konkreettiset esimerkit kustannusvaikutuksista
Kuluttajansuojalaki4”tulisi käsitellä tarkemmin kuluttajille seuraavaa hyötyä ja oikeusvarmuuden parantumisen merkitystä”, ”tulisi käsitellä muita vaihtoehtoja esityksen tavoitteiden saavuttamiseksi”
Perusterveydenhuollon hoitotakuu4” Esitysluonnoksessa tulisi arvioida riskejä ja odottamattomia vaikutuksia”, ”jää epäselväksi, kuinka hyvin hyvinvointialueet pystyvät tosiasiallisesti noudattamaan esitysluonnoksessa asetettuja velvoitteita”, ”tulisi arvioida vaihtoehtoisia toteutustapoja tavoitteiden saavuttamiselle”
Lannoitelaki3”tulisi tarkentaa, minkälaisille yrityksille vaikutuksia aiheutuu ja kuinka suuri tuo yritysjoukko on”
Esteettömyysvaatimus-direktiivin käytäntöönpano6”Esitysluonnoksesta ei selviä riittävällä tarkkuudella lain kohderyhmät”, ”yritysvaikutuksia tulisi tarkentaa”, ”nykytilan kuvausta tulisi terävöittää”
Ajokorttilaki4”Arviointineuvosto pitää puutteena, että esitysluonnoksessa ei ole käsitelty esitysluonnoksen vaikutuksia julkiseen talouteen”, ”Esitysluonnoksessa tulisi lisätä vaikutusarviota”
55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nosto4” Esitysluonnoksessa ei käsitellä vaihtoehtoisia tapoja edistää 55 vuotta täyttäneiden työllisyysastetta”, ”arvioita viranomaisvaikutuksista tulisi tarkentaa”
Työehtodirektiviin käytäntöönpano4”Esityksessä tulisi kuvata tarkemmin muita toteuttamisvaihtoehtoja”, ” tulisi käsitellä kattavammin ehdotettaviin muutoksiin sisältyviä riskejä”
Tekijänoikeuslain muuttaminen3”ei ole arvioitu riittävän johdonmukaisesti ja kohdennetusti esityksen vaikutuksia eri kohderyhmille”
Lait osakeyhtiölain, asunto- osakeyhtiölain, osuuskuntalain ja yhdistyslain muuttamisesta2” Esityksessä tulisi arvioida ikääntyneiden, vammaisten ja toimintarajoitteisten mahdollisuuksia osallistua etäkokousten keskusteluihin”, ” Esityksessä tulisi arvioida etäkokoukseen osallistuvien etätunnistamiseen liittyviä hybriditurvallisuusriskejä”
Ulkomaalaislain ja henkilötietojen käsittely maahanmuuttohallinnossa4”Esitysluonnoksessa tulisi esittää lakien kokonaisvaikutusarvio tai perustella, miksi kokonaisarviointi on tarpeeton”
Väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä tehdyn Kansainvälisen työjärjestön yleis-sopimuksen hyväksyminen4” Esitysluonnoksessa tulisi kuvata tarkemmin yleissopimuksen suhdetta muihin jo olemassa oleviin ja voimaan saatettuihin ihmisoikeussopimuksiin”, ”voisi kuvata, millaiset resurssit viranomaisilla on nykyisin käytettävissä väkivalta- ja häirintätilanteita koskevien yhteydenottojen käsittelyyn”
Henkilöiden suojelemiseksi tahdonvastaiselta katoamiselta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymiseksi3” Esityksessä tulisi käsitellä, mitä rikosten uhrien parempi oikeussuoja käytännössä tarkoittaisi”, ” Adoptiovarauman konkreettisia vaikutuksia lapsille tulisi tarkentaa”
Ahvenanmaan itsehallintolaki4”Arviointineuvosto on joutunut lausumaan hallituksen esitysluonnoksesta, jota on arviointineuvostolle toimitetun version jälkeen olennaisesti muutettu. Toimintatapaa, joka vaikeuttaa arviointineuvoston työskentelyä, ei voida pitää hyvän valmistelukulttuurin mukaisena.”
Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelu5”Esitysluonnoksessa voisi kuvata tarkemmin, missä määrin ilmoittajansuojeludirektiivin vaatimukset on tarkoitus panna täytäntöön ehdotetulla yleislailla, missä määrin jo voimassa olevalla erityislainsäädännöllä ja missä määrin sekä yleis- että erityislainsäädännöllä”
Kotitalouksien velkaantumista rajoittava lainsäädäntö2”Esityksessä tulisi käsitellä kuluttajaluottojen maksukyvyttömyysriskin sääntelyn vaikutuksia kotitalouksille”
Avoimuusrekisteri3” Vaikutusarvioinnissa tulisi ottaa tarkemmin huomioon epävarmuudet ja odottamattomat vaikutukset”, ”Esitysluonnoksessa tulisi tarkentaa arviota lain soveltamisalan rajaamisen vaikutuksista.”
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta4” Esitysluonnoksessa tulisi kuvata täsmällisemmin esityksen vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksiin.”
Lausunto Genomikeskuksesta4”Esitysluonnoksen nykytilan kuvauksessa tulisi kuvata vielä selkeämmin esityksen kannalta merkityksellinen nykytila ja tuoda esiin, mikä vallitsevassa olotilassa on toimivaa ja mitkä ovat ne ongelmat tai epäkohdat, jotka edellyttävät muutosta”
Luonnos ulkomaalaislain muuttamisesta4”Esitysluonnoksessa olisi mahdollisuus arvioida Ukrainan ja Venäjän välisen sodan ja sen mahdollisen pitkittymisen vaikutusta perheenyhdistämisiin”
Ilmastorahasto Oy:n perustaminen4”Ilmastorahaston toimintaan ja sen tarpeellisuuteen liittyy monia epäselviä seikkoja: miksi rahaston uutta valtiontuki-instrumenttia tarvitaan, mikä on sen suhde muihin kotimaisiin julkisiin rahoittajiin ja kuinka olennainen tehtävä EU-rahoituksen hyödyntäminen on rahastolle.”
Lausunto rakentamislaista7”Esitysluonnoksessa tulisi käsitellä tarkemmin eri vaihtoehtoja tavoitteiden saavuttamiseksi ja myös sitä vaihtoehtoa, että ei tehtäisi mitään”, ”Esityksestä olisi voinut olla perusteltua pitää uusi lausuntokierros, koska maankäytön poistaminen esityksestä muuttaa rakentamislain perusasetelmaa olennaisesti.”
Laki kieltotoimenpiteitä koskevasta edustajakanteesta3”Esityksessä tulisi kuvata tarkemmin muiden toteuttamisvaihtoehtojen vaikutuksia.”
Laki kaivoslain muuttamisesta6”Esityksessä voisi vielä kirkastaa, mitä nykytilan ongelmia ehdotetut muutokset korjaavat”, ”Esitysluonnoksesta ei selviä riittävän tarkasti, kuinka suuri muutos ehdotuksilla saavutetaan suhteessa aikaisempaan kaivosten ympäristönsuojelun tasoon”
Vammaispalvelulaki2”Esitysluonnoksessa voisi kuvata tarkemmin ehdotetun lain kohderyhmiä”
Laki valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä karenssista4”Vaihtoehtojen käsittely tavoitteen saavuttamiseksi on puutteellinen. Kansainvälisen vertailun perusteella käytännöt vaihtelevat eri maissa, mutta esitysluonnoksessa on käsitelty vaihtoehtoja suppeasti. Esitysluonnoksessa tulee täydentää vaihtoehtojen vertailua”
Taloudellista työnantajaa koskeva lainsäädäntö5” Esitysluonnoksen kustannusten ja hyötyjen kuvaus on puutteellinen, eikä sen perusteella pysty päättelemään, ovatko esityksen tosiasialliset hyödyt kustannuksia suurempia”, ”Tarve lainmuutokselle jää epäselväksi. Nykytilan kuvauksesta on vaikea hahmottaa, mitä tosiasiallista ongelmaa ollaan ratkomassa. Hallitusohjelman kirjaus rajoittaa virkamiesvalmistelun mahdollisuuksia arvioida vaihtoehtoja ja sääntelyn tarvetta”, ”Yritysten, viranomaisten ja työntekijöiden sääntelytaakkaa on käsitelty ohuesti, jolloin esityksen sääntelytaakan suuruusluokasta ei saa käsitystä.
Lähestymiskiellon tehostaminen4” Esityksessä tulisi selventää vaikutuksia lapsiin. Vaikuttaisiko lakiehdotus käytännössä lapsen mahdollisuuteen tavata lähestymiskieltoon määrättyä vanhempaansa, ja miten esitys konkreettisesti suojaa lapsia väkivallalta tai sen uhalta?”
Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta2” Esitysluonnoksessa ei ole arvioitu riittävästi muutoksen kielteisiä vaikutuksia, esimerkiksi vaikutuksia erilaisille yhdistyksille ja säätiöille.”
Laki ympäristövahinkorahastosta3”Esitysluonnoksen vaihtoehtojen tarkastelussa tulisi kirkastaa sitä, miksi nimenomaan talousarvion ulkopuolisen rahaston perustaminen on paras vaihtoehto muihin toteuttamisvaihtoehtoihin verrattuna.”, ” Esitysluonnoksessa voisi kuvata tarkemmin yritykset, jotka eivät nykyisin kuulu ympäristövahinkovakuutusjärjestelmän piiriin mutta jotka ehdotetun sääntelyn myötä tulevat ympäristövahinkomaksun piiriin sekä sitä, millainen maksutaakka näihin yrityksiin kohdistuu verrattuna niihin yrityksiin, jotka siirtyvät ympäristövahinkovakuutusjärjestelmästä ympäristövahinkomaksun piiriin.
Kuluttajansuojalain ja kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain muuttaminen3”Kotitalousvaikutusten arviointeja voisi syventää konkretisoimalla myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia kuluttajille arjen tasolla. Esimerkiksi, mitä vaikutuksia luotonsaannin heikentymisestä olisi kuluttajille arjen hankinnoissa?”
Osakeyhtiölain muuttaminen3” Esitysluonnoksessa tulisi kirkastaa esityksen tavoitteita ja esityksellä tavoiteltuja hyötyjä.”
Yhdistyslain muuttaminen2” Esitysluonnoksessa tulisi käsitellä, miten kaikkien yhdistysten kaavamainen luokittelu merkittäväksi rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskiksi voi vaikuttaa erilaisiin yhdistyksiin.”
Kaupparekisterilaki ja elinkeinotoimintalaki3”Muita rekisteritietojen käyttäjiä kuin viranomaiskäyttäjiä kuvataan hyvin vähän esitysluonnoksessa. Näitä käyttäjiä ja niille koituvia hyötyjä tulisi kuvata tarkemmin.”
Sähköisen viestinnän palveluista annettu laki ym.2”Arvioinnissa on myös pyrittävä tunnistamaan riskejä ja odottamattomia vaikutuksia.”
Luotsauslaki2” Esitysluonnoksessa on arvioitu myönteisiä vaikutuksia merenkulun turvallisuuteen, huoltovarmuuteen ja ympäristölle. Esitystä voisi tarkentaa arvioimalla millaiset riskitilanteet vähenisivät.”
Yritysten saneerauksesta annettu laki4” Esitysluonnoksessa tulee kuvata, miten ehdotettujen muutosten toimivuuden seurantaa ja jälkiarviointia on tarkoitus tehdä. Millä tavalla seurataan sitä, vähenevätkö yrityssaneerausmenettelyyn liittyvät väärinkäytökset tai edistävätkö ehdotetut muutokset yritysten hakeutumista yrityssaneeraukseen?”
Ilmastolain muuttaminen2”Esityksessä tulisi antaa jokin arvio vaihteluvälillä, miten merkittäviä kuntien ilmastotoimet voivat olla Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta, vaikka arvioiden antamiseen sisältyykin paljon epävarmuuksia.”
Laki potilasasiavastaavista ja sosiaaliasiavastaavista4” Esitysluonnoksessa tulee kuvata, miten esityksen kohderyhmät eli potilaat ja asiakkaat hyötyvät käytännössä ehdotetusta lain muutoksesta.”
Keskeisiä muutosehdotuksia keskimäärin3,6 
* Osa lakiesitysten otsikoista ovat todella pitkiä. Olen taulukon luettavuuden parantamiseksi lyhentänyt niitä merkittävästikin lakiesityksen keskisintä sisältöä painottaen.

Miksi Suomessa ei ole kaivosveroa?

Olin 3.12.2019 eduskunnan talousvaliokunnan kuultavana Kaivoslaki Nyt -aloitteeseen liittyen. Julkaisen alla sinne kirjoittamani lausunnon, jota olen hieman stilisoinut, jotta se sopisi paremmin nettiin. Kun meneillään olevan kriisin akuutti vaihe on ohi, nousee keskeiseksi kysymykseksi talouspolitiikan oikeudenmukaisuus. Siinä kaivosverolla voisi olla oma tärkeä roolinsa. Kaivosyritysten alhainen kokonaisveroaste Suomessa on poikkeuksellisen alhainen, etenkin suhteessa maamme tarjoamaan hyvään toimintaympäristöön.

Lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle Kaivoslaki Nyt -aloitteesta

Kiitos mahdollisuudesta kommentoida Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitetta (Kaivoslaki Nyt 2019). Rajoitan lausuntoni kaivoslakialoitteen pykälään 100 §  (Louhintamaksu, kaivosmineraalivero ja maksut).[1]  Totean tässä lausunnossa tilinpäätösten läpikäyntiin perustuen, että metallimalmikaivosyhtiöiden vuosina 2015–2017 maksamat noin 26,7 miljoonan euron tuloverot vastaavat noin 4,5 prosenttia voitollisten yhtiöiden tuona ajanjaksona tekemästä 596,8 miljoonan euron liiketuloksesta. Trendi on jatkunut saman tyyppisenä koko 2010-luvun.

Kuitenkin kaivosteollisuuden oma järjestö ICMM on arvioinut, että 20 suurella kaivoskonsernilla yhteisöverojen ja rojaltien suhde voittoihin (ns. PBTIR) oli globaalisti yhteensä 43 prosenttia vuosina 2013–2017. Vaikka luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, on epäsuhta huomionarvoinen. Kaivosveron puute on kansainvälisesti erikoista myös, kun ottaa huomioon miten hyvän toimintaympäristön Suomi kaivosyhtiöille antaa. Kaivosvero olisi paras toteuttaa joko kaivosrojaltiverona tai ylimääräisenä nettotuloon perustuvana yhteisöverona. Lisäksi tuon lausunnossa esiin mm. sen, että sähköveroluokan korotuksen vaikutus metallimalmikaivoksiin olisi ollut vuositasolla 13–18 miljoonaa euroa vuosina 2015–2017. Julkisuudessa on puhuttu yleisesti 30 miljoonan vuositason vaikutuksesta kaivosalalla.

1. Metallimalmikaivosten veronmaksu on ollut vähäistä

Kaivosyhtiöiden veronmaksua on Suomessa selvitetty viimeksi Finnwatch-järjestön vuonna 2016 julkaisemassa raportissa. Vuosiin 2011–2014 keskittynyt raportti osoitti, kuinka Suomen verolainsäädännön puutteet sallivat ulkomaisten kaivosyhtiöiden louhia Suomesta malmeja ilman, että suomalaisille jää tästä kunnollista korvausta. 

Varovaisen arvion mukaan First Quantum Mineralsin (Kevitsa ja Pyhäsalmi) sekä Agnico Eagle Minesin (Kittilän Suurikuusikko) verosuunnittelusta aiheutui Suomen valtiolle 49 miljoonan euron yhteisöverojen menetykset. Veromenetykset olivat 53 prosenttia suhteutettuna kaikkien Suomessa toimivien 12 metallikaivoksen voitosta maksettuun 92 miljoonan euron veroon samalla ajanjaksolla (Finnwatch 2016).

Vuonna 2018 Suomessa toimi yhdeksän emoyhtiön omistamana 11 metallimalmikaivosta, joista olen koonnut keskeisiä taloustietoja yhtiöiden vuosien 2015–2017 tilinpäätöksistä taulukkoon 1. Tältä osin lausunto päivittää Finnwatchin raporttia, vaikka yhtä laajan selvityksen tekeminen ei ollutkaan mahdollista.

Taulukko 1. Merkittävät metallimalmikaivostoimintaa harjoittavat yritykset Suomessa, v. 2015–2017 yhteenlaskettuja tunnuslukuja

a) Jos tilinpäätöksen liitetiedoissa on eritelty malmien myynti (Endomines), on käytetty tätä lukua. Muussa tapauksessa liikevaihto; b) Sisältää poistoerot; c)Sisältää varaukset; d) Outokumpu Chrome operoi Kemin kaivoksen lisäksi myös ferrokromitehdasta; e) Boliden Kylylahti Oy:n vuoden 2015 tilikausi 1.7.2014–31.12.2015; f) Terrafame Oy:n vuoden 2015 tilikausi 5.6.2016–31.12.2015. Emoyhtiö Terrafame Group Oy (omistus 71%), ks. Terrafame Group Oy 2017: 6) ei ole maksanut tuloveroja.

Selvästi tappiollisia kaivoksia olivat ymmärrettävästi alkuvaiheen kaivoshankkeet Laiva, Pampalo ja Sotkamo Silverin kaivos. Outokumpu Chrome Oy teki kovinta liiketulosta (yht. 304m€), mutta yhtiö ei ole maksanut yhteisöveroa, koska se on voinut maksaa konserniavustusta tappiollisille konserniyhtiöille. Pyhäsalmi Finland Oy teki 154m€ liiketuloksen, Agnico Eagle Finland OY:n (Kittilä) liiketulos oli 115m€, Dragon Mining Oy:n (Jokisivu ja Orivesi) liiketulos oli 16m€ ja Boliden Kylylahti Oy liiketulos 8m€. Yhteensä näiden liiketulokseltaan voitollisten kaivosten liiketulos oli noin 596,8m€. 

Myös Bolidenin vuonna 2016 First Quantum Mineralsilta ostama Kevitsa on ollut 2010-luvulla hyvin tuottoisa (Finnwatch 2016). Tarkasteluajanjaksolla sen tuloksen veti kuitenkin negatiiviseksi kaivosoikeuksien arvoon tehty 132 miljoonan euron alaskirjaus. Se perustui tilinpäätösten mukaan yhtiön näkemykseen kuparin ja nikkelin 22 vuoden hintakehityksestä.[2]

Pyhäsalmen kaivoksen kaksi yhtiötä maksoivat tuloveroja tarkasteluajanjaksolla yhteensä noin 20,7 miljoonaa euroa. Lisäksi Kittilän kaivokselta maksettiin tuloveroja 3,5 miljoonaa ja Kylylahden kaivokselta 2,5 miljoona. Yhteensä nämä kaivosyhtiöiden vuosina 2015–2017 maksamat noin 26,7 miljoonan euron tuloverot vastaavat noin 4,5 prosenttia edellä mainitusta 596,8 miljoonan euron liiketuloksesta. Vaikka liiketuloslaskelmasta poistaisi Outokummun, jäisi tämä suhde silti vain alle kymmeneen prosenttiin, eli selvästi alle Suomen 20 prosentin yhteisöverokannan.

Kaivosalan verosuunnittelua tehdään muun muassa alikapitalisoinnilla (laatikko 1), välttämällä lähdeveroja kotiuttamalla voittoja esimerkiksi Ruotsiin rekisteröityjen holding-yhtiöiden avulla, sekä kaivosten että kaivosoikeuksien luovutukseen liittyvällä verosuunnittelulla (Finnwatch 2016). Esimerkiksi jälkimmäisestä käy Kevitsan kaivos, jonka FQM myi Bolidenille vuonna 2016. On mahdollista että Ruotsiin rekisteröity holding-yhtiörakenne auttoi välttämään suomalaisen yhtiön osakekaupasta normaalisti maksettavan varainsiirtoveron kaupan yhteydessä (Finnwatch 2016: 17). Finnwatchin raportin jälkeen ainakin Laivan kaivoksen kanadalainen omistaja Nordic Gold Inc. (ent. Firesteel Resources Inc.) on järjestänyt omistuksen ruotsalaisen holding-yhtiön kautta (Nordic Gold Oy 2017: 2).

Alikapitalisoinnilla vältellään edelleen veroja
Yksi Finnwatchin vuoden 2016 raportissa käsitelty verojen välttelyn muoto oli ulkomaisilta konserniyhtiöiltä otetuilla lainoilla tehty alikapitalisointi. Vuonna 2014 ensimmäisen kerran sovellettu uusi korkovähennysrajoituslainsäädäntö rajoitti alikapitalisoinnin käyttömahdollisuuksia verosuunnittelussa, mutta ei poistanut sitä. Tämä näkyy kaivosyhtiöiden tilinpäätöksistä. Esimerkiksi Agnico Eagle Minesin verosuunnittelujärjestelyt osin saman tyyppisiä kuin Finnwatchin vuoden 2016 raportissa havaitut. Agnico Eagle Finland Oy:n 660 miljoonan taseen loppusummasta noin puolet (328m€, v. 2017) koostui konserniyhtiölainasta, jonka Agnico Eagle Finland Oy oli ottanut hollantilaiselta Agnico-Eagle Mines Coöperatielta 4,64 prosentin korolla. Agnico-Eagle Mines Coöperatie on puolestaan lainannut varansa Barbadokselle rekisteröidyltä konserniyhtiöltä AE (Barbados) Ltd. Lainasumma on kasvanut vuoden 2014 jälkeen 10 miljoonalla eurolla. Agnico Eagle Finland on maksanut Agnico-Eagle Mines Coöperatielle 65,4 miljoonaa euroa korkokuluja vuosina 2015–2017. Myös Inmet Finland OY:lla on 179 miljoonan konserniyhtiölaina (2017), mikä vastaa Finnwatchin raportissa vuonna 2016 kuvattua tilannetta. Yhtiö on pienentänyt Suomessa verotettavaa voittoaan maksamalla vuosina 2015–2017 konsernin sisäisiä korkokuluja yli 29 miljoonalla eurolla.

Agnico Eagle Minesin toimitusjohtaja Jani Lösönen totesi tammikuussa 2019 verkkouutisissa, että ”Kittilän kaivokseen on yhtiön mukaan uponnut vuoteen 2018 mennessä investointeja ja käyttökustannuksia yhteensä 1,9 – 2 miljardia euroa, kun kullan myynnistä on saatu tuloja vain 1,6 miljardia euroa. Operaation kassavirta on 13 vuoden jälkeen noin 300-400 miljoonaa euroa negatiivinen” (Verkkouutiset 2019). Yhtiö arvioi samassa jutussa kassavirran kääntyvän positiiviseksi vuonna 2021 (Iltasanomat 2019). Kun Kittilän kaivoksen arvioitu toiminta-aika ulottuu vuoteen 2035 (Agnico Eagle Mines 2018), tullee vuosina 2021–2035 tehtävä liiketulos nousemaan satoihin miljooniin euroihin. Kaivosteollisuudessa investointien kuoletusajat ovat aina pitkiä, ja tämä on luonnollinen osa alan liiketoimintamallia.

Kaivosveroa on vastustettu vedoten Rinteen hallituksen hallitusohjelmassa linjatun kaivosten sähköveroluokan muutoksen kustannuksiin. Tässä yhteydessä mainitaan samassa keskustelussa usein kaivosvero ja sähköveroluokan muutoksesta kaivosteollisuudelle arvioidut 30 miljoonan euron kulut. Nämä kulut on oletettavasti laskettu koko kaivosteollisuudelle metallimalmikaivosten sijaan.

Taulukossa 2 on laskettu sähköveroluokan muutoksen vaikutus niille metallimalmikaivoksille, joiden sähkönkulutustiedot löytyvät kaivosalan kaivosvastuu.fi -sivustolta vuosille 2015–2018. Sähköveron korotuksen vaikutus tarkastelluille metallimalmikaivoksille olisi vuosina 2015–2018 ollut tämän perusteella noin 13–18 miljoonaa euroa per vuosi.

Aiempaa kaivosten alempaa sähköverokanta voidaan pitää kaivosalalle suunnattuna verokannustimena, joita on viime vuosina kritisoitu kansainvälisten järjestöjen raporteissa (esim. Maailmanpankki 2013; Readhead 2018). Ilmeisesti tällä hallituskaudella sähköveroa ollaan joka tapauksessa myös alentamassa. Sähkövero on myös itsessään soveltumaton vero etenkin niiden kaivosten arvonlisän verotukseen jotka ovat hyvin kannattavia, koska se pohjautuu tuotantoon eikä malmien arvoon.

2. Kaivosverotus on kansainvälinen trendi

Kaivosteollisuus poikkeaa suurimmasta osasta muita teollisuudenaloja siinä, että toimintaa ei voida siirtää suoraan ulkomaille. Kaivostoiminnasta syntyy tyypillisesti usein ympäristö- ja muita haittoja, jotka voivat myös häiritä toisia elinkeinoja (kuten turismia). 

Toimintaan liittyy lähtökohtaisesti kuitenkin myös suurempia riskejä, jotka toteutuvat harvoin mutta joiden rahallinen mittakaava voi olla valtava. Talvivaaran satoja miljoonia julkista rahaa vaatinut katastrofi on varoittava esimerkki: sen tuhojen korvaaminen on vaatinut satoja miljoonia euroja. Sekä paikalliset että suuremmat haittavaikutukset puoltavat kaivosveron keräämistä. Lisäksi sen puolesta puhuvat yleiset oikeudenmukaisuusnäkökulmat: kaivosyhtiöille annetaan yksinoikeus ainutkertaisen luonnonvaran hyödyntämiseen, ja yhteiskunnan tulee saada tästä riittävä korvaus.[3]

Kaivosalan yhtiöiden järjestö ICMM kartoitti äskeisessä raportissaan kahdenkymmenen jäsenyrityksensä veronmaksua vuosina 2013–2017. Yritysten kotivaltiot olivat Australia (4 yritystä), Britannia, Japani ja Kanada (á 3), Etelä-Afrikka ja Yhdysvallat (á 2), sekä muut maat (3). Vaikka yhtiöiden nimiä ei kerrottu, oli raportin mukaan mukana myös kaivostoimintaa Suomessa harjoittavia yrityksiä.

ICMM vertasi yhtiöiden maksamia tuloveroja ja rojalteja niiden yhteenlaskettuun voittoon ennen veroja, arvonalennuksia, verovähennyskelvottomia satunnaisia eriä sekä rojalteja (ns. PBTIR). Tällä kaavalla laskettuna yritykset olivat tehneet 214,8 miljardia dollaria voittoja, josta ne olivat maksaneet yhteisöveroja 73 miljardia dollaria (29%) sekä rojalteja 36 miljardia dollaria (14%) voitoista. Yhteisöverojen ja rojaltien suhde voittoihin oli näillä 20 konsernilla globaalisti yhteensä 43 prosenttia.Vaikka laskukaavat eivät ole täysin vertailukelpoisia, osoittaa arvio Suomen verojärjestelmän avokätisyyden kansainvälisille kaivosyhtiöille.

Maailmanpankin mukaan kaivosalan rojaltijärjestelmät ovat hyvin yleisiä ja ne nauttivat laajaa hyväksyntää kaivosteollisuudessa ja paikallisyhteisöissä (Maailmanpankki 2013: 10). Suuri osa maailman merkittävistä kaivosmaista onkin ottanut käyttöön kaivosveron. Työ- ja elinkeinoministeriö tilasi 2010-luvun alussa selvityksen ruotsalaiselta kaivostoiminnan professorilta. Selvitys jakoi maailman kaivosmaat kolmeen kategoriaan:

  1. Merkittävää kaivosteollisuutta omaavat maat jotka nostavat kaivosverojaan
  2. Vakaat valtiot joilla ei ole merkittävää markkinaosuutta mutta jotka silti kehittävät kaivosverotustaan
  3. Pääasiassa kehitysmaat jotka haluavat lisätä markkinaosuuksiaan mutta jotka eivät kykene tarjoamaan vakaata toimintaympäristöä. Näiden maiden täytyy pitää kaivosverotuksensa alhaisena houkutellakseen investointeja. (Ericsson & Farooki 2012, 10–11)

Myös Irlannin kaivostoiminnan taloudellisia vaikutuksia käsitellyt selvitys toteaa, että ”mineraalivaroja omaavat maat ovat maailmanlaajuisesti asettaneet veroja ja rojaltimaksuja kaivosyhtiöille, sekä neuvotelleet uudelleen vanhoja sopimuksia” (Indecon 2013: 2). Tulevaisuudessa kiihtyvä kilpailu luonnonvaroista tulee lisäämään entisestään alan kiinnostavuuttasijoittajille, mikä yhtäältä kasvattaa sijoittajien riskinottokykyä ja toisaalta lisää painetta toiminnan hyötyjen oikeudenmukaiseen jakoon valtioiden ja yritysten välillä (Maennling 2019).

Kaivosalaa seuraava Fraser Institute -ajatushautomon mukaan Suomi on maailman kolmanneksi houkuttelevin sijoituskohde maailmassa policy perception -mittarilla. Suomen edellä policy perception -mittarilla ovat vain Kanadan Saskatchewan ja Yhdysvaltojen Nevada.[4] Saskatchewanissa yhteisöverotaso on 27%, minkä lisäksi kaivosyhtiöt maksavat toiminnan laajuudesta riippuen veroa viisi tai 10 prosenttia nettotuotosta. Nevadassa yhteisövero on yrityksestä riippuen 25–30 prosenttia, minkä lisäksi peritään 2–5 prosentin kaivosveroa. 

Suomessa yhteisövero on vain 20 prosenttia ja ylimääräiset maksut on rajattu maanomistajille maksettaviin hyvin pieniin korvauksiin. Kaivosteollisuuden näkökulmasta Suomea houkuttelevammat maat pitävät siis kaivosveroa ja Suomea korkeampaa yhteisöveroa. 

Suomen valtio on tukenut kaivoksia myös kaivosyhtiöitä vahvasti suosivalla lainsäädännöllä, vakaalla toimintaympäristöllä, osaavalla työvoimalla ja esimerkiksi Geologian tutkimuskeskuksen tuottamilla, vapaasti käytettävillä tietoaineistoilla. Kaivosala ei Suomessa ole erityisen työvoimavaltaista, mistä syystä kaivosten verotus ei toteudu myöskään työvoiman verotuksen kautta. Kuntien palvelujen järjestäminen kaivosten työntekijöille maksaa paljon etenkin pienillä paikkakunnilla tilanteessa, ja niiden suunnittelu voi olla vaikeaa etenkin loppuvaiheen kaivoksissa jossa toiminta saatetaan keskeyttää markkinatilanteen muuttuessa. 

3. Minkälainen kaivosverojärjestelmä?

Vaikka Kaivoslaki Nyt -aloitteen tavoite on hyvä, harkitsisin vielä siinä esitettyä verojärjestelmää. Etenkin 12 prosentin vero tuotettujen kaivosmineraalien lasketusta arvosta mineraalien vuotuinen keskiarvohinnan mukaan laskettuna tuntuu kansainvälisessä vertailussa erittäin korkealta. Tällaisena vero voisi estää kenties merkittävästikin kaivosalan toimintaa. Lisäksi voidaan kysyä, kannattako kansantalouden mittakaavassa pienehköille (vaikkakin paikallisesti merkittäville) verotuloille tehdä omaa rahastoaan. Sen hallinnointi maksaisi jonkin verran.

Poliittisessa keskustelussa viime vuosina ollut kaivannaisten arvoon perustuva muutaman prosentin rojaltivero olisi realistinen ja järkevä malli, joka mahdollistaisi alan kehityksen ja takaisi valtiolle nykyistä paremmin sille kuuluvan korvauksen ainutkertaisten luonnonvarojen käytöstä. Verotulot voitaisiin jakaa valtion ja kuntien kesken samaan tapaan kuin yhteisöverossa tällä hetkellä.

Olisi hyvä selvittää myös korkeampaa yhteisöverokantaa kaivosyhtiöille, samaan tyyliin kuin miten Norjassa verotetaan öljy-yhtiöitä. Tällöin erityisen tärkeää kuitenkin olisi, että keinotekoisen voitonsiirron mahdollisuudet saataisiin tehokkaasti tukittua.Lisäksi olisi tärkeää verottaa Rinteen hallituksen hallitusohjelman mukaisesti kaivosoikeuksien myyntivoittoja Suomessa silloinkin, kun ne ovat ulkomaisten yhteisöjen omistuksessa.

Lähteet[5]

Agnico Eagle Finland Oy (2015). Tasekirja 1.1.–31.12.2015. Kittilä: Agnico Eagle Finland Oy

Agnico Eagle Mines (2018). Form 20F: Agnico Eagle Mines Limited. Tilinpäätös. http://d18rn0p25nwr6d.cloudfront.net/CIK-0000002809/98475805-3684-48f1-8f37-2d42ed0931cf.pdf

Boliden (2014). Boliden’s acquisition of Kylylahti approved. Lehdistötiedote, 20.8.2014. https://www.boliden.com/globalassets/investor-relations/reports-and-presentations/capital-markets-day/2014/kylylahti/2-bolidens-acquisition-of-kylylahti-approved.pdf

Boliden Kevitsa Mining Oy (2016). Tilinpäätös, tilikausi 1.1.2016–31.12.2016.

Ericsson, Magnus ja Masuma Farooki (2012). Taxation in the Mining Sector – Selected Case Studies. Tukholma: Raw Materials Group.

Finnwatch (2016). Kaivosverotuksen kehitysmaa: Selvitys metallimalmeja louhivien kaivosyhtiöiden veronmaksusta ja verosuunnittelusta Suomessa. Lauri Finér ja Matti Ylönen. Helsinki: Finnwatch.

Fraser Institute (2018). Fraser Institute Annual Survey of Mining Companies 2018. https://www.fraserinstitute.org/sites/default/files/annual-survey-of-mining-companies-2018.pdf

Iltasanomat (2019). ” Kaivosteollisuus uskoo kaivosveron tulevan – ”Olisi hyvä, että olisi ensin jotain verotettavaa”, Ilta-Sanomat19.1.2019. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005968871.html

Indecon (2013). Assessment of Economic Contribution of Mineral Exploration and Mining in Ireland Report Submitted to Department of Communications, Energy and Natural Resources.

Kaivoslaki Nyt (2019). Kaivoslaki Nythttp://www.kaivoslakinyt.fi

Maailmanpankki (2013). How To Improve Mining Tax Administration And Collection Frameworks. Washington D.C.: World Bank.

Maaseudun tulevaisuus (2019). “Kaivosteollisuus ryöpyttää hallitusohjelmaa: “Kohtuuton, kuin ostoslista, ei perustu kokemukseen eikä keskusteluun”, 17.6.2019. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.451765

Maennling, Nicholas (2019). “Seven trends shaping the future of the mining and metals industry”, World Economic Forum, 20.3.2019, https://www.weforum.org/agenda/2019/03/seven-trends-shaping-the-future-of-the-mining-and-metals-sector/

Nordic Gold Oy (2017). Nordic Gold Oy (Nordic Mines Oy) Bokslut. Mattilanperä: Nordic Gold Oy.

Readhead, A. (2018). Tax incentive in mining: Minimising risks to revenue. Pariisi ja Ottawa: OECD ja Intergovernental forum on mining, metals and sustainable development.

Terrafame Group Oy (2017).Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.1.2017–31.12.2017.

Valtiovarainministeriö (2019). Energiaverotus. Www-sivusto. https://vm.fi/energiaverotus, luettu 1.12.19

Verkkouutiset (2019). “Kaivosteollisuus pitää verotustaan Ruotsia korkeampana”, Verkkouutiset 17.1.2019, https://www.verkkouutiset.fi/kaivosteollisuus-pitaa-verotustaan-ruotsia-korkeampana/


[1] Louhintamaksu olisi vähintään 50 senttiä jokaista louhittua maa-aineistonnia kohden. Kaivosmineraalivero olisi vähintään 12,0 prosenttia tuotettujen kaivosmineraalien lasketusta arvosta mineraalien vuotuinen keskiarvohinnan mukaan laskettuna.

[2] Yhtiö arvioi kuparin hinnan 22 vuoden kehityksen 2,83 USD / paina  ja nikkelille 7,50 USD / pauna (Boliden Kevitsa Mining Oy 2016). Vain vuotta aiemmin kaivoksen edellinen omistaja First Quantum Minerals oli tilinpäätöksessä arvioinut että realistinen ennuste kuparin pitkän aikavälin hinnalle on 2,97 USD / pauna ja nikkelille 8,00 USD /pauna (First Quantum Minerals Oy 2015).

[3] Yhteisövero ei ole riittävä työkalu tähän kahdesta syystä. Ensiksi, kuten jäljempänä esitän, merkittäviä voittoja tehneet kaivosyhtiöt ovat maksaneet sitä vain vähän. OECD:n äskeisen analyysin mukaan puutteellinen kansainvälinen verojärjestelmä on luonut kaivosyhtiöille monia työkaluja verojen välttelyyn (Readhead 2018). Toiseksi, yhteisövero on lähtökohtaisesti korvaus toimivasta oikeusvaltiosta, infrastruktuurista ja osakeyhtiönmuodon tuomasta rajoitetusta vastuusta ”normaalien”, vaikutuksiltaan rajallisten konkurssien tapauksessa.

[4] Fraser Institute 2018, s. 2. Sijoitus on kolmas myös taxation regime -mittarilla.

[5] Alla olevien lähteiden lisäksi valmistelussa on käyty läpi muitakin mainittujen konserniyhtiöiden tilinpäätöksiä tarkasteluajanjaksolta Suomesta, Ruotsista, Alankomaista ja Kanadasta.

THL:n kurjistaminen on kansallinen ongelma

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on saanut viime kuukausina osakseen kritiikkiä, jonka faktapohja on ollut usein heikkoa. Toisaalta on myös tuotu esiin otsikoita THL:n viime vuosien useista yt-neuvotteluista. Laitoksen toimintakertomukset ja tilinpäätökset kertovat karua tarinaa 2010-luvun näivettymisen kierteestä. 

”THL:stä puuttuu tätä nykyä asiantuntemusta – erityisesti sellaista profiiliosaamista, josta olisi ollut suuresti apua esimerkiksi koronaviruksen kaltaisen uuden taudin torjumisessa,” kirjoitti Ilta-Sanomat tänään hyvin taustoitetussa jutussaan. 2010-luku on ollut Suomessa monessa suhteessa tutkimuksen kurjistamisen aikaa. Tämä näkyy myös THL:n resursseissa.

En itse ole sen enempää sosiaali- kuin terveysalan tutkija. Toiselta alalta valmistuneena valtiotieteiden tohtorina en tohtisi lähteä julkisuudessa arvioimaan esimerkiksi THL:n toimien yksityiskohtia meneillään olevan kriisin aikana. THL:n lähihistoriaa ei ole kuitenkaan tietääkseni käyty läpi toimintakertomusten valossa, joten avaan keskustelua aiheesta tässä. Toimintakertomukset ja tilinpäätökset tuovat esiin leikkausten rajut jäljet, mutta toisaalta valottavat myös laitoksen työn valtavaa laajuutta. Sekin on jäänyt julkisessa keskustelussa katveeseen.

Korostan, että kirjoitukseni ei ole perusteellinen syväluku toimintakertomuksiin ja tilinpäätöksiin. Jo pikaisemmallakin lukemisella nousi esiin kuitenkin monia kiinnostavia seikkoja.

Fuusion kautta kohti resurssikurjuutta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos perustettiin tammikuussa 2009 yhdistämällä Kansanterveyslaitos sekä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus STAKES. Isot fuusiot ovat suuri stressin ja kitkan lähde missä tahansa organisaatiossa, ja niihin sopeutuminen vie paljon aikaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tapauksessa säästöohjelmat alkoivat lähes heti, kun tuskallinen sopeutumiskausi oltiin saatu vietyä läpi.

Vuoden 2012 toimintakertomuksessa (s. 5) todetaan, että ”jos edellinen vuosi 2011 oli merkinnyt laitokselle monella tavalla vuoden 2009 alussa toteutuneen fuusion asioiden loppuunsaattamista, vuotta 2012 on sanottu ’ensimmäiseksi normaalivuodeksi.’” Tämä puhe ”ensimmäisestä normaalivuodesta” tapahtui jo niukkuuden oloissa. Kesäkuussa 2012 päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena irtisanottiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä 20 työntekijää. Suomea johti tuolloin Jyrki Kataisen (kok.) hallitus. Sosiaali- ja terveysministerinä toimi Paula Risikko (kok.).

Vuoden 2013 THL:n toimintakertomuksessa (s. 5) todettiin, että henkilötyövuodet olivat laskeneet viimeisen kahden vuoden aikana noin viisi prosenttia vuosittain. Lakisääteiset tehtävät pystyttiin ja lisääntynyt määrä muita toimeksiantoja pystyttiin kuitenkin hoitamaan, mikä kertoi tuottavuuden kasvusta. ”Hiljaiset puurtajat ansaitsevat huomiomme ja kiitoksemme!”, totesi pääjohtaja Juhani Eskola saatesanoissaan (s.3).

Loppuvuonna 2013 alkoivat merkittävät budjettileikkaukset. Taustalla oli valtioneuvoston syksyllä 2013 tekemä periaatepäätös valtion tutkimuslaitosuudistuksesta. THL:n resursseja leikattiin rankalla kädellä, ja osa tästä rahoituksesta siirrettiin kilpailulliseksi hankerahoitukseksi. Toimintakertomuksessa (s. 5) arvioitiin valtion budjetista saadun perusrahoituksen vähentyvän neljänneksellä vuosina 2013–2017. 

Ainoana hätäratkaisuna nähtiin parempi menestys ulkoisen rahoituksen hakemisessa. Tästä rahoituksesta kilpailivat kuitenkin myös tiukkenevien budjettien kanssa painivat yliopistot, ja joiltain osin myös konsulttiyritykset. 

Sipilän hallitus: työtaakka kasvaa, resurssit vähenevät

Vuonna 2015 aloitti Sipilän hallitus, joka käynnisti suuren sosiaali- ja terveydenhoitoalan uudistuksen suunnittelun. Sosiaali- ja terveysministerinä toimi elokuuhun 2016 asti Hanna Mäntylä (ps.) ja sen jälkeen Pirkko Mattila (ps. ja sin.). Valtavan sote-uudistushankkeen aiheuttama työtaakka näkyy uudistusta seuranneissa toimintakertomuksissa. Sen paino korostui entisestään, kun Sipilän hallitus päätti kiristää entisestään THL:n resursseja.

Mahdoton työtaakka käy nopeasti selville toimintakertomuksista. Laitoksella oli vuoden 2016 toimintakertomuksen mukaan edustus kaikissa merkittävissä SOTE-uudistusta valmistelevissa työryhmissä (s. 7). Se tuotti myös lukuisi erillisselvityksiä ja asiantuntijalausuntoja uudistukseen liittyen.

Samana vuonna THL:n tutkijat julkaisivat jopa 710 artikkelia kansainvälisissä vertaisarvioiduissa tiedelehdissä (s. 11). Asiantuntemuksen kannalta tärkeä julkaisutoiminta on ollut aktiivista myös muina vuosina. Laitoksella tehtiin myös aktiivista viestintää, käytiin 30 kertaa eduskunnassa kuultavana, ja niin edelleen. Lakiuudistuksia joihin THL osallistui pelkästään vuonna 2016 olivat:

  • Laki yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta 1533/2016
  • Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta 1516/2016
  • Laki sosiaalihuoltolain muuttamisesta 1517/2016
  • Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta 1346/2016
  • Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta 1342/2016
  • Laki makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta 1535/2016
  • Laki perhehoitolain muuttamisesta 510/2016
  • Tartuntatautilaki 1227/2016
  • Tupakkalaki 549/2016
  • Laki omaishoidon tuesta annetun lain muuttamisesta 511/2016
  • Laki perustulokokeilusta 1528/2016
  • Alkoholilain kokonaisuudistus
  • Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi sekä niihin liittyviksi laeiksi
  • Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta

Vuoden 2017 toimintakertomuksessa (s. 5) todettiin säästökehityksen jatkuvan samalla, kun laitokselle oli tullut uusia tehtäviä.

Resurssikurjuus syvenee

Vuonna 2018 sävy oli muuttunut paikoin lakonisen epätoivoiseksi. Toimintakertomuksesa (s. 5) todettiin, että ”tehdyt leikkaukset ovat kohdistuneet pääosin tutkimus-, asiantuntija- ja kehittämistoimintaan, eivätkä THL:n lakisääteisiin tehtäviin. Edellä mainitut tehtävät tuottavat lakisääteisten tehtävien edellyttämän tiedon ja asiantuntemuksen” (kursivointi lisätty). Toisin sanoen välttämättömimmät tehtävät pystyttiin hoitamaan, mutta niitä vaativan asiantuntemuksen ylläpito kärsi pahasti.

Samainen toimintakertomus tunnisti tarpeen kehittää erityisesti globaaleihin ongelmiin vastaamista, vaikka resursseja tähän ei ollut: ”Monet merkittävät lähitulevaisuuden trendit ovat globaaleja, siksi THL:nkin on toimittava globaalisti. Koska kuvamme tulevaisuudesta on väistämättä epätarkka, tulee THL:llä olla valmiuksia paitsi systemaattiseen työhön keskeisten kansanterveys- ja hyvinvointi ongelmien torjumiseksi myös ketterään reagointiin yllättävissä muutoksissa.” (s. 5)

Tuolloin todettiin myös, että suomalaisen terveydenhuollon kannalta keskeisten käypä hoito -suositusten ylläpito oli kärsinyt leikkauksista johtuen. Kärsijöiksi joutuivat erityisesti suomenruosalaiset. Sivulla seitsemän todetaan tähän liittyen, että 

”Duodecimille kanavoitavissa oleva rahoitus on vuosina 2014–2019 pienentynyt 30 %. Yhteensä Käypä hoito -suosituksia on julkaistu yli 100 kpl, minkä vuoksi suositusten ylläpito ja päivittäminen vie ison osan käytettävissä olevista resursseista. Käypä hoito -suositusten kääntäminen ruotsiksi edellyttää suosituksen sisällön substanssiosaajien merkittävää työpanosta eikä niukentunut rahoitus riitä tähän, sillä kyse ei ole vain teknisestä tekstin käännostyöstä. Vuonna 2018 on substanssiosaajien työpanosta kanavoitunut ruotsinkielisten käypä hoito -suositusten pohjalta laadittavien potilasversioiden laadintaan.”

Näitä suosituksia tekemässä oli toimintakertomuksen mukaan myös vapaaehtoispohjalta noin 1 400 terveydenhuollon ammattilaista, mutta talkootyöt eivät kanna loputtomiin. Käypä hoito -suosituksia luettiin Käypä hoito -sivuston kautta 2 231 479 kertaa, ja potilaalle suunnattuja suosituksia 526 833 kertaa. Käypä hoito -suositukset eivät sinänsä ole THL:n vastuulla, vaan niitä ylläpitävät lääkäriseura Duodecim ja erikoislääkärijärjestöt. Tilanne on kuitenkin osoitus siitä, miten laajalle leikkausten vaikutukset ulottuvat.

Rajujen leikkausten seuraukset

Olen koostanut alle THL:n tilinpäätöksistä kuvaajan laitoksen henkilötyövuosien kehityksestä. Se vahvistaa toimintakertomuksissa tuodun huolen työntekijäkunnan pienentymisestä neljänneksellä. Pudotus on ollut raju ja nopea.

Henkilötyövuosien kehitys ei kuitenkaan kerro koko kuvaa. Merkitystä on myös sillä, millaisista rahoituslähteistä tämä rahoitus tulee. Tämän ymmärtämiseksi on hyödyllistä katsoa tarkemmin THL:n toimintamenomomentille kirjatun talousarviorahoituksen ja sirpaleisemman muun rahoituksen suhteen kehitystä. Se näkyy alla olevasta kaaviosta. Laitoksen rahoituksesta tuli jo vuonna 2013 noin puolet toimintamenomomentin ulkopuolelta. Osuus on hätkähdyttävän suuri. Tämän jälkeen toimintamenomomentin ulkopuolisen rahoituksen merkitys on entisestään noussut. 

Toimintamenomomentin ulkopuolinen rahoitus koostuu useammista eristä. Siitäkin toki valtaosa tulee valtion budjetista, mutta muilta momenteilta kuin THL:n toimintamenomomentilta. Joka tapauksessa THL:n toimintamenomomentin osuuden pienentyminen hankaloittaa ja rajaa toimintaa. Lisäksi jo valmiiksi äärimmäisen pieneksi leikattuja resursseja täytyy myös ohjata rahoitushauista kilpailemiseen ja muuhun varainhankintaan.

Silloinkin kun rahoitushauissa onnistutaan, typistää tutkimus- ja kehittämistyön hankkeistuminen varsinaiseen sisällölliseen työhön käytettävää aikaa. Suuri osa hankkeiden ajasta menee niiden käynnistämiseen, rekrytointeihin, hallinnointiin, raportointiin, viestintään ja loppuunsaattamiseen. Tilannetta hankaloittaa edelleen se, että hallintohenkilöstöstä tehtyjen säästöjen vuoksi tämä hallinnollinen taakka kaatuu usein väitelleiden tutkijoiden niskaan. Ongelma on hyvin tuttu myös yliopistojen työntekijöille.

Epävarmuus rapauttaa kykyä ylläpitää tietopohjaa

Perusrahoituksen osuuden pieneneminen vaikeuttaa minkä tahansa organisaation kykyä ylläpitää toiminnan jatkuvuuden ja asiantuntemuksen vaatimaa tietopohjaa. Rahoituksen epävarmuus on johtanut myös määräaikaisten työntekijöiden korostumiseen THL:n organisaatiossa. Noin viidennes työntekijöistä on ollut viime vuosina määräaikaisessa työsuhteessa. Sosiologi Richard Sennett on todennut, kuinka työvoiman tilapäistyminen korostaa rajattujen työtehtävien merkitystä organisaatioissa. Mahdollisuudet välittää pitkän aikavälin työssä saatua kokemuksellista tietoa toisille heikkenevät. 

Työn katkonaisuuden vuoksi yhteisistä kokemuksista syntyvä tietopohja heikkenee. Organisaatioiden hiljaisen tiedon kerrottavuuden edellytykset heikkenevät. Perinteisissä organisaatioissa työntekijät olivat sitoutuneita ja uskoivat kykyynsä tuoda ajatuksensa julki, johto tunsi organisaation toimintatavat. Hankkeistuminen ja leikkaukset rapauttavat tätä kykyä.

Nostan vielä toimintakertomusten ulkopuolelta esiin yhden leikkausten vaikutuksen, nimittäin menetelmien arviointiyksilkön FINOHTAn lakkauttamisen vuonna 2016. Se oli tuottanut arviointitietoa terveydenhuollon päätösten perustaksi vuodesta 1995, alueenaan kaikki terveydenhuollon käytössä olevat lääkkeet, laitteet, toimenpiteet ja hallinnolliset tukijärjestelmät. ”Finohtan asema kansainvälisessä HTA- [Health Technology Assessment] -yhteistyössä on usein ollut paljon näkyvämpi kuin yksikön koko tai budjetti antaisivat olettaa,” totesi aihetta perannut Valtioneuvoston kanslian arviointi vuonna 2017. Yksikkö myös vahvisti muiden yksiköiden henkilöstön osaamista tarjoamalla menetelmäopetusta ja tukea tiedonhakuun ja analysointiin. 

Kyky kansainvälisen tutkimustiedon suodattamiseen päätöksentekoon on noussut isosti uutisotsikkoihin ja sosiaalisen median keskusteluihin meneillään olevan pandemian vuoksi. Kuten jokainen tutkija tietää, on nopeasti liikkuvien ilmiöiden tutkiminen erityisen haastavaa, ja siinä tarvitaan poikkeuksellista herkkyyttä taustaoletusten ja menetelmien muuttamiseen sitä mukaa, kun uutta tietoa kasaantuu. Puskista on helppo ampua, mutta tieteen teko on aina epävarmaa.

Toivoisin, että kommentaattorit miettisivät myös näitä puolia, kun seuraavan kerran syntyy kiusaus käydä korona-pandemian kanssa painivien asiantuntijoiden niskaan. Alan resurssikehitystä voi pohtia myös seuraavan kerran lääkärillä käydessä, jos vaikkapa käypä hoito -suositukset eivät tunnu heijastelevan uusinta tietoa.

Muistutan lopuksi, että käytännössä kaikki tässä kirjoituksessa esiin nostetut ongelmat ovat olleet eri muodoissa tiedossa jo pitkään. “Luotettava tiedontuotanto on nyt ennen näkemättömällä tavalla uhattuna,” totesi esimerkiksi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko THL:n leikkauksista jo vuonna 2016. Vastaavia lausuntoja löytyy vuosien varrelta eri lähteistä. Laitoksen toimintakyvyn jatkuva heikentäminen on ollut tietoisten poliittisten valintojen tulosta.

Toivottavasti keskustelu suomalaisesta tiede- ja tutkimuspolitiikasta jatkuu, ja sitä käytäisiin rakentavasti. Eriarvoisuusvarasto-ryhmässä Facebookissa Matti Rimpelä paikantaa suomalaisen terveysalan tutkimuksen alamäen alun aina vuoteen 1990 saakka, kun lääkintöhallitus ja sosiaalihallitus yhdistettiin. Tämä kurjistumiskehitys pitäisi saada käännettyä laajemmin koko yliopisto- ja tutkimuskentällä.

Täsmennetty julkaisun jälkeen 31.3.2020 klo 17:40 vielä toimintamenomomenttia koskevaa sanamuotoa.

Sosialidemokraattista kehityspolitiikkaa etsimässä

Editoitu versio tästä kolumnista oli tarkoitus julkaista joulukuussa 2019 Fingon nettisivuilla, mutta se ei järjestön mukaan ollut riittävän kannustava. Avaan asiaa laajemmin toisessa kirjoituksessani. Jos nyt editoisin itse kolumnin loppuun, korostaisin kehitysministeri Skinnarin ohella koko hallituksen laajempaa vastuuta: kehityspolitiikan suurimmat linjat on kuitenkin päätetty hallitusneuvotteluissa hallituspuolueiden kompromissina. Pitäisi kysyä, kuinka moni hallituspuolueista oikeasti halusi hallitusneuvotteluissa muutosta edellisen hallituksen kehityspolitiikkaan. Julkaisen tekstin kuitenkin alkuperäisessä muodossaan vain kirjoitusvirheitä korjaten.

Mitä sosialidemokraattinen kehityspolitiikka tarkoittaa 2020-luvulle tultaessa? Tähän kysymykseen vastaamisesta on tullut etenkin nykyisen hallituksen myötä vaikeampi vastata kuin olisin osannut kuvitellakaan.

Lyhyt vastaus kysymykseen tuntuu ehkä hieman yllättäen olevan, että ei juuri mitään uutta verrattuna Kokoomuksen kehityspolitiikkaan. Kokoomuksen vuoden 2018 ulko- ja turvallisuuspoliittisen kannanoton mukaan Suomen pitää keskittyä ”entistäkin selkeämmin naisten ja tyttöjen aseman ja koulutuksen, yksityisen sektorin vahvistamiseen sekä ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin.”

Taustalla oleva ulkomaisten investointien fasilitointiin perustuva kehitymalli on siitä erikoinen, että sille ei löydy historiallisia vertailukohtia. Maailmanhistoriassa yksikään maa ei ole kehittynyt ”itsestään” ulkomaisten investointien fasilitoinnin avulla. Kehitykseen on tarvittu määrätietoista teollisuus-, koulutus- ja sosiaalipolitiikkaa.

Rinteen hallitus jatkoi Sipilän hallituksen aloittamaa Finnfundin roolin kasvattamista sille myöntämällään 210 miljoonan euron lainalla. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan laina tuki ”suoraan Suomen kehityspoliittisia painopisteitä”. Muu kehitysyhteistyöhön ja -politiikkaan liittyvä toiminta on jatkuvalla säästöliekillä. Kriittisen kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksissä ei ole tapahtunut parannuksia.

Tämä on kahdesta syystä lyhytnäköistä politiikkaa juuri sosialidemokraateilta. Ensinnäkin kannatuksensa kanssa kipuilevan Keskustan kanssa pikavoittoja ei liene luvassa millään politiikan ”isoilla” sektoreilla, kuten veropolitiikassa tai sote-asioissa. Kehityspolitiikassa sen sijaan olisi periaatteessa mahdollista saada aikaan paljonkin.

Kehityspolitiikan aikaansaannokset eivät toki olisi poliittisesti samassa luokassa kuin sote-uudistus tai talouspolitiikan isommat suunnanmuutokset. Silti niitä ei kannata aliarvioida. Esimerkiksi Paavo Väyrysen tahtopolitiikka luonnonvarakysymysten runnomiseksi Suomen kehityspolitiikkaan keräsi aikanaan paljon huomiota, ja oli varmasti hänen äänestäjäkuntansa joukossa suosittua.

Toiseksi kyse on myös yhteiskunnallisen tiedontuotannon ja julkisen keskustelun suunnasta sekä poliittisesta pääomasta. Oppositiolle tuntuu sopivan, että yhteiskunnallista keskustelua hallitsevat erilaiset identiteettikysymykset. Keskustelun fokuksen siirtyminen taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen ja globaaleihin valtarakenteisiin sotkisi tätä oppositiostrategiaa.

Tällaisen identiteettipolitiikan haastaminen edellyttäisi kuitenkin kriittistä tiedontuotantoa, sen pohjalta tehtyjä poliittisia avauksia ja niistä viestintää. Kun ulkoministeriön asiantuntijavirkamiehistö toimii leikkausten runtelemana äärimmäisen pienillä resursseilla jää moni selvitys tuottamatta, kansainvälinen kontakti syntymättä ja  keskustelunavaus tekemättä.

Sama pätee kansalaisyhteiskuntaan. Kun leikatun rahoituksen painotuksessa ei erikseen korostu kriittisen vahtikoiraroolin ja ruohonjuuritason toiminnan ylläpitäminen, nämä tuntuvat näivettyvän hiljalleen. Tämä rapauttaa keskustelua kansainvälisen talousjärjestelmän sääntelyn valuvioista sekä globaalista eriarvoisuudesta.

Jäljelle jää puhetta innovaatioista ja yritysyhteistyöstä ilman, että hahmotettaisiin valtion täysin keskeistä roolia niiden taustalla sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan ja muun yhteiskuntapolitiikan kautta. Joillekin oppositiopuolueille tällainen laajempi yhteiskunnallisen keskusteluilmapiirin muutos varmasti sopii, mutta on vaikea nähdä miten se palvelisi yhtään pidemmällä aikavälillä sosialidemokraattisia tavoitteita.

Pallo on sosialidemokraateilla, ja sillä olisi mahdollista pelata. Suuntaa ei tarvitsisi hakea paljon puolueen globalisaatio-ohjelmaa kauempaa. Siinä puhutaan globaalin liikkeen tarpeesta, kansalaisyhteiskuntien vahvistamisesta, ja aktiivisesta otteesta kansainvälisissä järjestöissä.

Mukana on kunnianhimoisia linjauksia myös ympäristöpolitiikasta, kansainvälisen verojen välttelyn hillitsemisestä, sekä työstä kauppapolitiikan sääntöjen uudistamiseksi. Jotain kaikuja näistä löytyy hallitusohjelmastakin. Näiden ja muiden linjauksen tavoitteiden toimeenpanossa vierähtää hyvinkin yksi hallituskausi – mutta vain jos takana on riittävästi uusia resursseja ja poliittinen tahto.

Rahaa näiden tavoitteiden edistämiseen voisi löytyä esimerkiksi leikkaamalla kehityspankeille meneviä maksatuksia. Ne ovat joka tapauksessa siirtäneet työnsä painopistettä yhä enemmän siihen samaan investointien fasilitointiin, jota Suomi joka tapauksessa tekee valtavasti Finnfundin kautta.

Tästä saatavaa pelivaraa voitaisiin käyttää vahvistamaan henkilöstöresursseja kehityspolitiikan sisällä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspolitiikan, työkysymysten ja verotuksen saroilla. Näitä voitaisiin tukea ulkoministeriössä, järjestörahoituksessa sekä kansainvälisesti YK-järjestöjen kautta. Kehitys- ja rauhanjärjestöjen rahoitus ja sen tarkempi suuntaaminen on myös avainkysymys.

Oppia voitaisiin hakea 2000-luvun alusta, kun keskeiset sosialidemokraatit pyörittivät ja osallistuivat useampaankin globalisaation hallintaan liittyvään paneeliin ja aloitteeseen, ja globaaliasiat näkyivät aivan toisella tavalla myös Ulkoministeriön organisaatiossa ja toiminnassa. Tuolloin näistä aloitteista oli kansainvälisesti ehkä jopa ruuhkaa, nyt niistä on nurkkakuntaisuuden kasvaessa selkeä puute.

Tätä kautta uudet ideat ja ajatukset voisivat saada jalansijaa Suomessa ja kansainvälisesti. Ehkä näin myös yhä nurkkakuntaisemmaksi käyvä julkinen keskustelu voisi saada tärkeitä kansainvälisiä tuulahduksia.

Mitä pidemmälle hallituskausi etenee, sitä haastavampaa oman kädenjäljen jättämisestä sosialidemokraateille tulee. Samalla on muistettava, että vuosittain sovittavat budjettikehykset ja rahoitussuunnitelmat ovat poliittisia sopimuksia, joita voidaan aina myös haluttaessa muuttaa. Tämän toteamiseksi ei tarvitse katsoa Suomen kehityspolitiikan lähihistoriaa kauemmalle.

Heikki Pursiainen, veroparatiisit ja tieteen kriteerit, osa 2

Heikki Pursiainen on laatinut pitkän vastauksen hänen veroparatiisikirjoitustaan käsittelevään kritiikkiini. Tämä hänen toinen kirjoituksensa tunnistaa ensimmäistä paremmin yhteen arvioon keskittymisen rajoitteita, kiitos siitä. Kirjoitus sisältää kuitenkin kolme keskeistä ongelmaa.

Ensimmäinen on se, että Pursiainen on vastauksessaan muuttanut lennosta alkuperäisen artikkelinsa julkilausuttuja tavoitteita.

Toinen on se, että hän viittaa jo toisen kerran artikkeliin, joka ei käsittele asiaa jota Pursiainen sanoo sen käsittelevän.

Kolmanneksi Pursiainen linjaukset yhteiskunnalliseen osallistumiseen vaadittavasta tietotaidosta ovat erittäin kyseenalaisia.

Pääviesti vaihtui matkan varrella

Oma kirjoitukseni vastasi Pursiaisen alkuperäisen artikkelin väitteeseen, jonka mukaan ”julkisuudessa esitetyt luvut verovälttelyn aiheuttamista veromenetyksistä ovat virheellisiä monella tavalla”.

Nyt hän sanoo kuitenkin alkuperäisen artikkelin pääviestin olleen, ”että väitteet biljoonan euron vuotuisista veromenetyksistä Euroopassa ovat liioiteltuja parhaan tutkimustiedon valossa”.

Jos suurelle yleisölle puhutaan blogissa ja mediassa yleisesti ”julkisuudessa esitetyistä luvuista”, lukijat ansaitsevat saada selvän kuva keskustelussa esiintyneistä arvioista. Tätä Pursiainen ei alkuperäisessä kirjoituksessaan antanut. Kirjoitus ei vain kritisoinut suurimpia esitettyjä lukuja vaan esitti pienemmät (ja eri asiaa käsittelevät) luvut tieteen kantana.

Tämä johti lukijoita harhaan. Edellisen kirjoitukseni kritiikkini pätee edelleen.

Valtioneuvoston esityksen kritiikille ei ole perusteita 

Pursiainen nostaa kirjoituksestani esiin kaksi erityisen ”hämmästyttävää” kohtaa. Ensimmäinen hämmästyttävä asia on Pursiaisen mukaan se, että siteeraan luotettavana lähteenä Valtiovarainministeriön tekemää arviota hallituksen esityksessä.

Miksi? Koska hänen mukaansa on melko varmaa, ”että Ylönen ei pidä hallituksen esityksiä luotettavina tietolähteinä muissa yhteyksissä, kuten vaikkapa hallintarekisteröinnin vaikutuksia arvioitaessa”.

Palaan hieman myöhemmin tähän yhteiskunnallisen keskustelun kannalta vaaralliseen tapaan sivuuttaa argumenttien sisältöjä mielivaltaisesti niiden esittäjien mukaan.

Kuten Pursiainen varmasti tietää, tämän tyyppiset hallituksen esitykset valmistellaan valtiovarainministeriössä. Jos hän olisi perehtynyt tähän lakiesitykseen, hän tietäisi myös että VM:n laskelma toteutettiin Verohallinnosta saadulla salaisella veroilmoitusdatalla.

Kuten alkuperäisessä artikkelissani totesin, ovat tällaiset ”alhaalta ylöspäin” lähtevät arviot yleensä kaikista luotettavimpia, ja tätä tulosta voidaan pitää poikkeuksellisen luotettavana. Toisin sanoen hänen kritiikillään ei ole mitään pohjaa.

Pidän myös erikoisena ajattelutapaa, jonka mukaan tutkimus pitäisi hylätä sen takia, että se on valtiovarainministeriön virkamiesten tekemä.

Virénin tutkimus ei käsittele kansainvälisen sijoitustoiminnan verovilppiä

Toinen Pursiaisen mielestä “hämmästyttävä” asia on, että siteeraan Markku Hirvosen ja hänen kollegoidensa arvioita kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvästä verovilpistä. Hirvosen ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa todettiin muun muassa, että ”pelkästään rajoitetusti verovelvollisille maksettuihin osinkoihin liittyvät järjestelyt aiheuttavat vuosittain Suomen valtiolle 300–600 miljoonan euron veromenetykset”.

Tämä hämmästely kumpuaa hänen mukaansa kahdesta lähteestä. Ensinnäkin Pursiainen toteaa että Hirvosen arvioita käsiteltiin artikkelissa, jonka hän linkkasi kirjoitukseensa.

Kyseinen artikkeli oli kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistu Onko koko Suomen talous harmaata?. On erikoista että Pursiainen linkittää jo toista kertaa tämän artikkelin, sillä se ei käsittele Markku Hirvosen ja hänen kollegoidensa arvioita kansainväliseen sijoitustoiminnan verovilpistä. Matti Virénin artikkeli keskittyy samaisen laajan tutkimuksen arvioihin harmaan talouden osuudesta Suomessa, mikä on eri asia.

Kuten aiemmin toin esiin (vaikka Pursiainen väittää minun sivuuttaneen asian), Virénin mainitsemia kritiikkejä ekonomisti Schneiderin metodologiaa kohtaan on syytä tarkastella vakavasti. Kansainvälisen sijoitustoiminnan verovilppiä ei kuitenkaan mainita Virénin artikkelissa kertaakaan.

Herää kysymys, eikö Pursiainen ole lukenut linkkaamaansa artikkelia? Vai riittääkö hänen mielestään yhdellä osa-alueella esitetty kritiikki koko henkilön tuotannon mitätöimiseen? Jälkimmäinen vaihtoehto on pelottava.

Hyökkäys Markku Hirvosta kohtaan oli ala-arvoinen

Toinen asia mitä Pursiainen hämmästelee Markku Hirvosen siteeraamisessa on se, että Hirvonen on Pursiaisen mukaan ”harmaasta taloudesta bisneksen itselleen tehnyt entinen verovirkamies ja konsultti, jolla ei ole alan tutkijankoulutusta ja jonka arvioita asiantuntijat eivät pidä uskottavina”.

Tämä heitto on ala-arvoinen. Kuten Pursiainen hyvin tietää, Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle tehdyn tutkimuksen (jonka tilaamista aiempi oma Veroparatiisit-kirjani siivitti valiokunnan sisällä) tekijöinä ovat Markku Hirvonen, Risto Walden ja Pekka Lith. Pari sanaa heidän taustastaan lienee paikallaan niille, jotka eivät näitä herroja tunne.

Markku Hirvonen on tehnyt pitkän uran verotarkastuksessa ja sittemmin valtiovarainministeriössä ja harmaan talouden VIRKE-hankkeen vetäjänä. Hän on Suomen tunnetuimpia harmaan talouden asiantuntijoita. Verotarkastajilla on tyypillisesti parempi näkemys harmaan talouden tutkimuksessa käytettävistä tietoaineistoista kuin akateemisilla tutkijoilla, joiden kokemus on tyypillisesti teoreettisempaa.

Risto Walden on puolestaan toiminut kymmenen vuotta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa laskentatoimen ja verotuksen tutkijana. Hän on julkaissut näistä aiheista lukuisia artikkeleja ja kirjoja ja hänen asiantuntemuksensa näistä teemoista tunnustetaan laajasti. Hän on myös Veronmaksajat ry:n hallituksen jäsen ja entinen Uudenmaan verotuksen oikaisulautakunnan jäsen. Nykyään hän johtaa saman alan konsulttiyritystä. Myös Pekka Lith on toiminut tällä alalla yli 15 vuotta.

Näillä tutkijoilla ei siis ole Pursiaisen mukaan lähtökohtaisesti riittävää kokemusta tehdä alan tutkimusta Suomessa?

Kuinka monen Liberan julkaisun takaa löytyy esimerkiksi vastaavaa asiantuntemusta? Pitäisikö toimittajien tulevaisuudessa soveltaa jotain tämäntyyppisiä testejä, kun miettivät Liberan kutsumista studioon?

Pursiainen itse ei tietääkseni ole julkaissut tästä aiheesta tutkimusta, vaikka kuulen mielelläni jos olen tässä väärässä. Ja toisin kuin Pursiainen kaarrellen esittää, hän antoi alkuperäisessä kirjoituksessaan tästä huolimatta aihetta koskevia politiikkasuosituksia. Ne tosin liikkuivat syystä tai toisesta erittäin yleisellä tasolla ja niiden kontribuutio keskusteluun jäi siten pieneksi.

Henkilökohtaisesti pidän tämäntyyppistä ensisijaisesti henkilöön perustuvaa mielivaltaista luokittelua vaarana informoidulle yhteiskunnalliselle päätöksenteolle ja keskustelukulttuurille. Pidän erityisen outona sitä, että sitä tuottaa think tank, joka sanoo edistävänsä ”vapaata yhteiskuntaa”.

Voi myös kysyä minkälaiseen yhteiskunnalliseen nurkkaan Libera maalaa itseään, jos esimerkiksi valtiovarainministeriö on lähtökohtaisesti epäuskottava tietolähde riippumatta sen tekemien arvioiden yksityiskohdista, ja jos Aalto yliopiston laskentatoimen laitokselta tai valtionhallinnosta ja yksityiseltä sektorilta hankitut taustat ovat riittämättömiä alan tutkimuksen tekoon.

Otin jo Pursiaisen väitteet huomioon

Mitä tulee syytöksiin Pursiaisen väitteiden sivuuttamisesta (joiden varaan Pursiainen rakentaa koko uudelleen muokatusta kysymyksenasettelusta ammentavan vastauksensa), totesin tekstissäni että “Murphyn arvio perustuu joiltain osin (ei kokonaan) ekonomisti Schneiderin tutkimuksiin harmaan talouden määrästä, ja sitä on tosiaan kritisoitu. Kritiikit ovat olleet ainakin itselleni valaisevia”.

Toiseksi toin poliitikkojen lausunnoista puhuttaessa esiin, että “Nähdäkseni yksikään siteerauksista ei kuitenkaan väitä, että 1000 miljardia tulisi veroparatiisimenetyksistä. En myöskään löytänyt lainauksista ajatusta siitä, että tähän ongelmaan puuttuminen ratkaisisi kaikki ongelmat.”

Jos tästä ei vielä tullut selväksi, niin totean nyt vielä erikseen että en tietenkään ajattele tähän ongelmaan puuttumisen luovan loputonta rahalähdettä kenellekään. Erittäin suuresta ongelmasta sen sijaan on kyse, sekä rahallisesti että muiden vaikutusten kautta.

Ihmettelen, jos Pursiainen pitää esimerkiksi kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvän verovilpin tai yritysten verojen välttelyn menetyksiä vähäisinä.

Millä tahansa politiikkatoimella on tietysti ulkoisvaikutuksia, jotka voivat tosin tämäntyyppisten haitakkeiden torjunnassa olla tapauksesta riippuen yhtä hyvin myös positiivisia. Tästä Pursiainen ei sano mitään.

“Huomio kiinittyy siihen, kuinka taloudesta puhutaan”

Lopuksi pidän valitettavana sitä, että Pursiainen julistaa “suopeita” ja “epäsuopeita” tulkintoja “motiiveista” kritiikkini taustalla.

Linja tuntuu olevan eri kuin vuosi sitten. Tällöin hän totesi Suomen kuvalehdelle, että ”Tuntuu kummalliselta, että huomio kiinnittyy siihen, kuinka taloudesta puhutaan. Se on toisarvoinen kysymys, kuinka siitä puhutaan. Itse asia on tärkeämpi.”

 

Liberan veroparatiisikirjoitus ja kapea-alaisen tieteen sudenkuopat

Panama-papers on tarjonnut hyvän tilaisuuden käydä keskustelua veroparatiisitalouden rakenteista, salaisuuslakien aiheuttamista ongelmista, kansainvälisestä tuloerojen kasvusta sekä näiden ongelmien ratkaisumalleista.

Libera-ajatushautomon toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen on (samaan aikaan Iltalehden ja Helsingin sanomien kanssa) puolestaaan virittänyt keskustelua kansainvälisen veronkierron vaikutuslaskelmien taustalla olevasta metodologiasta. Moniääninen keskustelu on toki erityisen tärkeää teemassa, jonka ymmärtäminen vaatii useimpien talousteemojen tavoin useamman eri tieteenalan panosta.

Itse olen oppinut erittäin paljon keskusteluista ja yhteistyöhankkeista, joita tähän liittyen olen tehnyt esimerkiksi laskentatoimen, vero-oikeuden ja kansantaloustieteen tutkijoiden kanssa.

Mutta mennään siihen kirjoitukseen. Tekstin pääpointtina tuntuu olevan, että ”julkisuudessa esitetyt luvut verovälttelyn aiheuttamista veromenetyksistä” ovat ”moninkertaisesti liioiteltuja parhaan tutkimustiedon valossa”. Tämän lisäksi niitä tulkitaan Pursiaisen mielestä täysin harhaanjohtavasti.

Näitä todistamaan hän kertoo, kuinka neljä poliitikkoa ovat lainanneet tilintarkastaja Richard Murphyn arviota EU:n jopa 1000 miljardin euron verovälttely- ja veronkierto-ongelmasta. Nähdäkseni yksikään siteerauksista ei kuitenkaan väitä, että 1000 miljardia tulisi veroparatiisimenetyksistä. En myöskään löytänyt lainauksista ajatusta siitä, että tähän ongelmaan puuttuminen ratkaisisi kaikki ongelmat.

Vaihtoehtona Pursiainen tarjoaa ekonomisti Gabriel Zucmanin kirjaa The Hidden Wealth of Nations. ”Kohuekonomisti Thomas Pikettyn oppilaana” esitellyn Zucmanin laskelmat ovat Liberan mukaan ”ehkä kunnianhimoisimpia arvioita” mitä on tehty.

Juuri muihin arvioihin kirjoituksessa ei viitata.

Aloitetaan kirjoituksen ansioista. Murphyn arvio perustuu joiltain osin (ei kokonaan) ekonomisti Schneiderin tutkimuksiin harmaan talouden määrästä, ja sitä on tosiaan kritisoitu. Kritiikit ovat olleet ainakin itselleni valaisevia. Niistä tosin on kirjoitettu Suomessa jo aiemminkin, kuten Liberakin tuo esiin. Tällä tavoin ajattelu ja tiede kehittyvät.

Kirjoituksen ongelmana on kuitenkin joko tietämättömyys alaa koskevasta tutkimuksesta tai tutkimuksen valikoiva siteeraaminen. Veroparatiisitalouden laajuudesta on vuosien hiljaiselon jälkeen (viimeistelen juuri artikkelia aiheen käsittelystä 1970-luvulla) esitetty monia erityyppisiä arvioita, joita myös on siteerattu Suomessa.

Näistä Pursiainen ei puhu mitään. Lisäksi Murphyn ja Zucmanin tutkimusten mittakaavojen vertailu on myös sikäli ongelmallista, että ne mittaavat eri asioita. Murphyn arvio pitää sisällään harmaan talouden ja aggressiivisen verosuunnittelun, kun taas Zucman arvioi veroparatiisien osuutta harmaasta taloudesta.

Näiden lisäksi joitain keskeisiä tutkimuksia laittomasta veronkierrosta ja yritysten lain harmaalla alueella tapahtuvasta verojen välttelystä olisivat olleet esimerkiksi McKinseyn entisen pääekonomistin James Henryn The Price of Offshore -tutkimus, OECD:n arvio yritysten aggressiivisen verosuunnittelun aiheuttamista menetyksistä, ja IMF:n arvio kehitysmaiden veromenetyksistä. Listaa voisi jatkaa.

Suomen osalta mainitsematta jäävät esimerkiksi verohallinnon arviot virheellisen siirtohinnoittelun menetyksistä, Valtiovarainministeriön arvio korkokikkailuun puuttumisen vaikutuksista korkorajoitusta koskevassa hallituksen esityksessä, sekä Markku Hirvosen arviot kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvästä verovilpistä.

Näiden tutkimusten huomiotta jättäminen on erikoista ja huomiota herättävää. Ne myös tukevat käsitystä, että kyse on merkittävästä taloudellisesta ongelmasta – muista vaikutuksista puhumattakaan.

Yleisesti voi todeta että monia parhaita malleja yhdistää se, että ne on koostettu “alhaalta ylöspäin” esimerkiksi yrityskohtaisesta datasta, vaikka mallinnukseen perustuvia ylätason arvioitakin tarvitaan. Esimerkiksi OECD on viime aikoina peräänkuuluttanut yritystason tutkimuksesta ammentavaa tutkimusta veromenetyksistä. Itse olen yhdessä kollegoiden kanssa analysoinut verojen välttelyn kustannuksia yritystasolla Attendon, Stora Enson, First Quantum Mineralsin ja Agnico Eaglen kautta.*

Puolitiehen jääviä kirjoituksia on tietysti maailma täynnä, ja huteja tulee kaikille paljon kirjoittaville. Yllätyin Liberan aktivoitumisesta kuitenkin suhteessa sen aiempiin räväkköihin tiedepoliittisiin kantoihin. Esimerkkinä tästä on mielipide että ”jokaista suosittelijaa, jolla ei ole tarjota omista tai muiden tutkimuksista koostuvaa lähdeluetteloa, täytyy lähtökohtaisesti pitää huruakkana tai -ukkona”.

Tämän paljon levinneen tekstin lähteistys ei ainakaan ollut kummoinen.

Todellisuudessa tiede on toki paljon monisyisempi prosessi. Eri alojen tutkijayhteisöjen koot vaihtelevat paljon, samoin kuin niiden käyttämät menetelmät. Toisin kuin Pursiainen vaikuttaa esittävän, ei yhden teeman ”oikeaa” asiantuntijamielipidettä voida johtaa käytetyistä menetelmistä tai tietyn koulukunnan valtavirrasta.

Mitä tekemistä näillä tiedepoliittisilla irtiotoilla on veroparatiisien kanssa? Paljonkin. Vain pieni osa veroparatiisitutkimuksesta on kirjoitettu kansantaloustieteen piirissä. Alan kärkinimistä esimerkiksi Ronen Palan on kansainvälisen poliittisen taloustieteen professori, Prem Sikka laskentatoimen professori, Reuven Avi-Yonah taas oikeustieteen professori.

Kvantitatiivisia arvioita ovat tehneet esimerkiksi Harvardin poliittisen taloustieteen professori Mihari Desai, ja kehitysmaiden osalta esimerkiksi University of Massachusettsin Political Economy Research Instituten Leonce Ndikuama. Ja niin edelleen.

Jos Pursiaisen omia kriteereitä soveltaen julkisen kommentoinnin kriteerinä olisi tiivis kytkeytyminen alan valtavirran sillä hetkellä suosituimpaan tutkimustraditioon, voi jokainen havaita tässä ristiriidan.

Tietämättömyys alan tutkimuksesta näkyy myös Liberan kunnianhimoisena pitämän Zucmanin kirjassa. Ensimmäinen ongelma on, että Zucman ei näytä tuntevan veroparatiisiteemaa kovin hyvin. Hänen kuvauksensa veroparatiisien historiasta keskittyy lähinnä Sveitsiin, ja se on virheellinen. Tämä olisi tullut selväksi, jos Zucman olisi lukenut esimerkiksi Sveitsin veroparatiisihistoriaa käsittelevät merkkiteokset The Gnomes of Zürich ja Safety in Numbers.

Toiseksi Zucman sivuuttaa täysin esimerkiksi aiemmin mainittujen tutkijoiden laajan tuotannon veroparatiisien poliittisesta taloustieteestä. Näistä tutkimuksista Zucman olisi voinut oppia esimerkiksi veroparatiisitalouden syntyhistoriaa kanaalisaarten ja Liechtensteinin osalta. Hän ei myöskään ilmeisesti tunne Delawaren ja New Jerseyn salaisuuslakeja käsittelevää historiaa.

Kolmanneksi Zucman ei määrittele, mitä hän veroparatiisilla tarkoittaa. Sama ongelma on muuten myös Liberan lainaamassa artikkelissa, jonka Zucman on kirjoittanut ekonomisti Niels Johanssenin kanssa.

Neljänneksi Zucmanin arvio veroparatiisitalouden laajuudesta jättää huomiotta monia sijoitusinstrumentteja, kuten hän itsekin tunnustaa. Tämän vuoksi tämä Pursiaisen lainaama luku on jo määritelmällisesti pahasti alakanttiin.

Viimeisenä Zucmanin metodologiaa on kritisoitu muun muassa siitä, että se keskittyy kansantalouksien tilastoihin, jotka eivät useinkaan vastaa todellisuutta. Salaisuusvaltioihin meneviin varoihin liittyy esimerkiksi usein merkittäviä tietoisia kirjausvirheitä.

Tämän katsauksen tarkoituksena ei ole mitätöidä sen enempää Zucmanin kuin Johansseninkaan tutkimusta. Olen oppinut paljon molemmista, ja yhtä Johanssenin artikkelia minulla on ollut kunnia myös kommentoida.

Kuitenkin kaiken tämän jälkeen on kuitenkin erikoista puhua The Hidden Wealth of Nations -kirjasta Liberan kirjoituksen tavoin ”ehkä kunnianhimoisimpana arviona” tähän mennessä. Tämänkaltaisilla ajatuksilla on merkitystä etenkin, kun niitä viljellään myös laajalevikkisissä Iltalehdessä ja Helsingin sanomissa.

* Päivitys 13.4.: Attendon viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja otti tekstin julkaisun jälkeen yhteyttä todeten, että Attendo ei enää harjoita samantyyppistä verosuunnittelua jota vuonna 2013 yhdessä Henri Purjeen kanssa kirjoitetussa raportissa kuvasimme. Tähän voi todeta, että viittasin kaikkiin tapaustutkimuksiin menneessä muodossa. Yleisenä tarkennuksena tästä huolimatta kaikkiin mainittuihin tapauksiin, että tapaustutkimukset tehdään lähtökohtaisesti aina tietylle aikavälille eivätkä siten välttämättä vastaa nykyhetken tilannetta.

Luisuuko veroparatiisikeskustelu sivuraiteille?

MOT:n tulevaa ohjelmaa odotellessa veroparatiisikeskustelu on käynyt kuumana. Viime päivinä on nähty paljon hyviä analyyseja, mutta myös hutilaukauksia.

Edellisessä blogikirjoituksessani toivoin, että Panamaleaks innostaisi journalisteja ja suurta yleisöä katsomaan Nordean toimien puimisen lisäksi Suomen linjoja EU:n veroparatiisialoitteissa. Miten on mahdollista, että hallitus toimii säännönmukaisesti EU-politiikassaan hallitusohjelman vastaisesti, eikä aiheesta käydä juuri mitään keskustelua?

Sipilän hallituksen strategisessa ohjelmassa nimittäin linjattiin, että ”Suomi toimii aktiivisesti kansainvälisen veronkierron estämiseksi”. Lisäksi hallitus linjasi ohjelmassaan lisäävänsä ”Suomen kehityspolitiikassa kehitysmaiden oman yritystoiminnan ja veropohjien vahvistamisen painoarvoa”.

Suomen panos kummankin tavoitteen edistämiseen riippuu eniten hallituksen EU-politiikasta. Veroparatiisien salaisuuslait ja koko liiketoimintamalli ylläpitävät sekä yksityishenkilöiden veronkiertoa että yritysten laillista tai lain harmaalla alueella liikkuvaa aggressiivista verojen välttelyä. Siksi näitä ongelmia ei voida eristää erillisiksi saarekkeiksi, vaikka mekanismit ja vaikutukset poikkeavat toisistaan.

Oli hienoa että Kauppalehti oli lukenut ja pikaisesti analysoinut pian tämän jälkeen Suomen tuoreen linjapaperin. Toisaalta Helsingin sanomissa Paavo Teittinen totesi, että Euroopan unionin ”komissio esittää parhaillaan kovia keinoja myös verosuunnittelun hillitsemiseksi”, ja että ”veronkierron kitkemiseksi on tehty jo paljon”.

Molemmille väitteille on toki mahdollista löytää tukea. Lukijalle jää kuitenkin helposti virheellinen kuva siitä, että kyllähän nämä asiat tässä edistyvät omalla painollaan, vaikka kirjoittaja ei tätä olisikaan tarkoittanut. Se, että jollain alueella on tehty paljon, ei tarkoita että tehdyt toimenpiteet riittäisivät ratkaisemaan taustalla olevia ongelmia.

Kauppalehden uutisoima linjapaperi oli uusin todiste Suomen nihkeästä linjasta puuttua yritysten verojen välttelyn ja veroparatiisien ongelmiin. Olen itse kirjoittanut asiasta aiemmin täällä. Finnwatch teki puolestaan erinomaiset kommentit Suomen edelliseen yritysten verojen välttelyä ja verotietojen avoimuutta koskevaan linjaukseen.

Suomessa näitä teemoja ovat Finnwatchin lisäksi seuranneet lähinnä Kepa ja muutamat yksittäiset toimittajat. Hallitus leikkasi sekä Kepan että Finnwatchin rahoitusta merkittävästi.

Suomen EU-poliittisen nihkeyden lisäksi on paikallaan muistuttaa ongelmista veroparatiisitapausten tutkinnassa. Hallitus oli alkutaipaleellaan leikkaamassa rahoitusta esimerkiksi poliisin talousrikostutkinnan varoista, jotka palautettiin asiasta nousseen kohun jälkeen.

Määrärahojen lisäksi oleellista on myös se, mitä niillä tehdään. Lauri Finér käsitteli Finnwatchin blogissaan Suomen tunnetuinta veroparatiisiyritystä Ocraa, josta olen itsekin taannoin kirjoittanut ja jolla oli aiemmin toimisto Helsingin keskustassa. Finér lainaa Antti Tokolan tekemää anonyymiä haastattelua näin:

”Heidän toimipisteeseensä oli tarkoitus tehdä yllätysratsia, jossa kerätään yhtiön suomalaisten asiakkaiden nimet. Kyseessä olisi ollut iso tietolähde, mutta tarkastajien esimies valitsi perinteisen tavan, jossa ilmoitettiin pari viikkoa ennen, että ollaan tulossa käymään. Niinpä tarkastajien saapuessa paikalle asiakkaiden nimet oli vedetty mustalla tussilla yli.”

Tuoreessa muistissa on myös, kuinka Liechtensteinin vuoden 2008 tietovuodon suomalaistietojen tutkinta kuivui kasaan. Toimittaja Jarno Liski kirjoitti Seurassa, kuinka

”KRP ei aloittanut esitutkintaa yhdestäkään tapauksesta oma-aloitteisesti. Verohallinto teki ainoastaan yhden rikosilmoituksen, joka päätyi KRP:n rikostarkastaja Erkki Rossille. Hän teki asiassa tutkimattajättämispäätöksen vuonna 2011.”

Odottaako Panama-papereita samantyyppinen kohtalo, Liski kysyy?

Toivottavasti keskustelu pysyy myös jatkossa näissä politiikan ja hallinnon kipupisteissä. Laajempi yritysten ja yksityishenkilöiden vero- ja omistustietojen avoimuus auttaisi paitsi yritysten verojen välttelyn hillitsemisessä, myös tarkempien arvioiden tekemisessä ongelman laajuudesta.

Juuri tästä jälkimmäisestä asiasta kannettiin huolta aiemmin mainitsemassani HS:n jutussa. Avoimuutta lisäävät aloitteet kuitenkaan tuskin etenevät ilman median ja kansalaisten aktiivista painetta ja seurantaa. Siksi tulevien päivien ja viikkojen julkisen keskustelun painopisteillä voi olla yllättävän iso vaikutus.

Europarlamentissa  vihreiden europarlamentaarikko Sven Giegold esitti tutkintakomitean perustamista Panamaleaksin perkaamiseksi. Saksalainen Giegold on ollut tässä teemassa avainhenkilöitä EU:ssa. Olen ilmeisesti seurannut tältä osin eri keskusteluja kuin mihin toisessa Kauppalehden jutussa viitataan.

Tällaisella komitealla olisi huomattavasti laajemmat valtuudet kuin mitä LuxLeaksin jälkeen perustettu EU:n TAXE-komitea sai. Aloite on erittäin tervetullut, ja kiinnostaisi tietää suomalaispoliitikkojen kantoja siihen.

Nordea, Panama and the “automatic” exchange of information

Näyttökuva 2016-04-04 kello 12.48.45

This Sunday started the Panamaleaks, resulting in a torrent of news scandals involving banks, politicians and countless number of celebrities around the world. From the Nordic perspective, the biggest news was that the Nordea bank had set up nearly 400 offshore companies for its clients to the secrecy jurisdictions Panama and British Virgin Islands.

According to the Danish Politiken newspaper, Panamaleaks involved 542 banks, out of which Nordea ranked 11th in terms of the number of shell companies it has helped to set up.

In year 2015, Nordea had 393 employees in Luxembourg, representing a growth of 20 employees from the previous years. It made 211 million of profits with this work force. As a comparison, Nordea employed 6946 people in Finland with 1535 million of profits in 2015. This information is available at Nordea’s annual report, thanks to the long-term civil society campaigning that required large EU banks to published mandatory country-by-country reports on some of their key financials.

While there can be many reasons for Nordea’s high profits in Luxembourg, they most certainly raise some interesting questions. Moreover, they reflect the findings by the development NGO Oxfam that published its analysis on the French banks use of tax haven subsidiaries just last month.

Curiously, Nordea said in its response to the scandal that the automatic exchange of information will provide the information to all interested parties.

However, in reality, Panama first stated as a reaction to the automatic exchange of information that “none of these supposed international ‘standards’ meets the legal requirements of being international law”. After this, Panama said it will comply with the standard, but only after introducing six criteria that it would require from other countries. This led the OECD to remove Panama from its list of complying jurisdictions.

In other words, Nordea’s claims on the information exchange in Panama are a mere lip service for transparency. One can only wonder how this goes together with the bank’s guidelines on ethics and integrity. In these guidelines Nordea maintains that “Compliance risk is the risk of business not being conducted according to legal and regulatory requirements, market standards and business ethics. Proper compliance is one of the main guardians of the conscience and ethics of a financial services business.”

Another curious document is Nordea’s brochure for its trust services in the Isle of Man. This pdf was removed from Nordea’s Danish site after I wrote about it in Finnish on late Sunday, but similar material is still available in the bank’s US site (although I assume it will be removed soon after this post).

In the brochure, Nordea highlights anonymity and confidentiality as one key feature of its trusts. I have my doubts on whether this material is up-to-date, but I have not managed to find any comment from Nordea on this for the time being.

Finally, it would be interesting to hear whether Nordea still helps setting up trusts in Liechtenstein. They did this in 2008, when I asked about it in an email:

Näyttökuva 2016-04-03 kello 21.29.46

All in all, Panamaleaks and these material underline that we need binding, ambitious EU-level policies to tackle tax avoidance and tax evasion.

Nordeaa suurempi ongelma

Nordean Zürichin toimipiste vastasi vuonna 2008 kysymykseeni liechtensteinilaisista trusteista näin. Nykytilanteesta en tältä osin tiedä.

Nordean Zürichin toimipiste vastasi vuonna 2008 kysymykseeni liechtensteinilaisista trusteista näin. Nykytilanteesta en tältä osin tiedä.

 

 

 

[Edit 4.4.: Kaksi alkuperäisen tekstin linkkiä vei vääriin osoitteisiin ja ne on päivitetty. Lisäksi lisätty huomio siitä että Nordea on poistanut verkosta Man-saarten esitteensä]

Eilen käynnistyi yksi maailman suurimmista tietovuodoista, kun useat mediat julkaisivat uutisia perustuen panamalaisesta veroparatiisipalveluihin erikoistuneesta Mossac Fonseca -asianajotoimistoista vuodettuihin 11,5 miljoonaan asiakirjaan.

Suomalaisittain erityisen kiinnostava Ylen uutinen oli, että Nordea oli vuosien 2004–2014 aikana perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille. Tanskalaisen Politiken-lehden mukaan tietovuodossa oli mukana 543 pankkia, ja näiden pankkien joukosta Nordea oli avannut 11. eniten veroparatiisiyhtiöitä.

Nordealla oli vuonna 2015 Luxemburgissa 393 työntekijää. Työntekijämäärä oli kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna 20 työntekijällä. Yhtiö teki tällä työntekijämäärällä 211 miljoonaa euroa voittoa. Vertailun vuoksi: Suomessa Nordealla oli samana vuonna 6946 työntekijää, ja voittoa syntyi 1535 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 suhdeluvut olivat samansuuntaisia.

Nämä tiedot ovat saatavilla, koska isojen eurooppalaisten pankkien on pitänyt CRD IV -direktiivipaketin uudistuksen jälkeen raportoida vuodesta 2014 alkaen maakohtaisesti keskeisiä taloustietojaan. Tästä on kiittäminen pitkäaikaista kansalaisjärjestöjen kampanjointia suuremman avoimuuden puolesta.

En pysty sanomaan näistä luvuista mitään lopullista, mutta Luxemburgin työntekijämäärä ja tulos työntekijää kohden ovat joka tapauksessa kiinnostavia tietoja. Panamaleaks-skandaalin yhteydessä paljastuneita Nordean avaamia tilejä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille tämä raportointi ei paljasta.

Oxfam-kehitysjärjestön äskettäin julkaisema laaja analyysi ranskalaisten pankkien veroparatiisisijoituksista antoi samansuuntaisia tuloksia. Uusien maakohtaisten tietojen avulla tehty raportti osoitti muun muassa, että veroparatiisitytäryhtiöt ovat keskimäärin 60 prosenttia kannattavampia kuin toiminta muissa maissa.

Kirjoitin vuonna 2008 julkaistussa Veroparatiisit-kirjassa, kuinka “Mansaaren kautta Nordea kauppaa trusteja, joiden yhtenä myyntivalttina on ‘anonymiteetti sekä luottamuksellisuus’. Majakkakuvilla koristellussa esitteessä Nordea kehui Man-saaria siitä, että “sijoittajat saavat kasvatettua sijoituksiaan käytännössä verovapaasti”.

Esite on edelleen saatavilla Nordean sivuilta [edit: Esite on poistettu Nordean sivuilta mutta nähtävillä täältä], vaikka vaikuttaisi että ainakin osa liiketoiminnasta myytiin vuonna 2014 muualle. Vuoden 2015 vuosikertomus mainitsee kuitenkin Man-saarten palvelut, samoin Nordean vuonna 2016 päivitetyt tanskalaiset verkkosivut. Mikä mahtaa olla tilanne nykyään?

Facebook-sivuillaan julkaisemassaan vastauksessa Panamaleaks-skandaaliin Nordea toteaa, että ”emme kannusta asiakkaitamme verojärjestelyihin emmekä hyväksy, että meitä käytetään veronkierrossa”. Lisäksi pankki viittaa tämän vuoden alussa käyttöön otettuun kansainväliseen raportointistandardiin.

Tämä OECD:n malliin perustuva standardi pyrkii automatisoimaan verottajien välisen, aiemmin hankaliin, yksilöityihin pyyntöihin perustuneen tiedonvaihdon sijoituksista. Käytännössä automaattisen raportoinnin käyttöönotto on vielä alkutekijöissään, siinä on porsaanreikiä, ja sen käytännön toimivuus jää vielä nähtäväksi.

Vaikka kyse on aidosti isosta edistysaskeleesta, uudistus ei siis ole aukoton. Suomessa automaattisesta tiedonvaihdosta on annettu osin ennenaikaisen ruusuinen kuva, ja Nordean vastaus jatkaa tällä linjalla.

Sanomatta jää, että Panama ei alun perin pitänyt automaattisen tiedonvaihdon standardia oikeana kansainvälisenä sopimuksena, ja taipui siihen pitkin hampain. Tämän jälkeen Panama julkaisi kuitenkin kuusikohtaisen listan reunaehdoistaan, ja näiden vesitysten vuoksi OECD poisti sen aiheellisesti automaattiseen tiedonvaihtoon osallistuvien maiden listalta.

Panaman ehtoja tietojenvaihtoon osallistumiseen olivat muun muassa tiedonvaihto vain kahdenvälisten sopimusten pohjalta, eikä monenkeskisesti. Tämä rajoittaa merkittävästi tiedonvaihdon alaa. Lisäksi se vaati täydellistä vastavuoroisuutta vaihdettaville tiedoille. Tämä sulkee ulos esimerkiksi kehitysmaita, joiden tiedonkeruu ei ole rikkaampien maiden tasolla.

Herääkin kysymys, millä tavoin Nordea uskoo automaattisen tiedonvaihdon auttavan yhtiöissä, joita se on perustanut Panamaan?

**

Yleisemmällä tasolla on mahdoton uskoa, että ongelmat ratkeaisivat pankkien omilla toimilla. Panamaleaks-skandaali olisi tilaisuus ajaa EU:ssa läpi laaja, pakollinen maakohtainen talous- ja veroraportointi kaikille suurille yhtiöille. Lisäksi muun muassa automaattisen tiedonvaihdon porsaanreiät pitäisi tukkia.

Näissä asioissa Suomi ja etenkin Juha Sipilän hallitus on valitettavasti ollut enemmän osa ongelmaa kuin sen ratkaisua. Viime vuonna Suomi pyrki vesittämään EU:n komission suunnitelmaa yhtiöiden verojen välttelyn hillitsemiseksi.

Valtiovarainministeriön valmistelema perusmuistio komission tuoreesta veronkierron ehkäisemisen toimenpidepaketista sisältää myös lähinnä epämääräisyyksiä EU:n kilpailukyvystä ja verosuvereniteetista.

Ikään kuin ”kilpailukyky” (joka on muutenkin valtioiden yhteydessä täysin väärä käsite) olisi sitä, että tietyt suuryritykset saavat veroetuja joilla ei ole mitään tekemistä niiden varsinaisen liiketoiminnan kanssa.

Pitäisi pystyä parempaan. Finanssikriisin jälkipyykkiä ei ole puitu loppuun ja varallisuutta rikkaimmille sijoittajille ja suurimmille yrityksille kasaavat rakenteet ovat yhä toiminnassa. Veroparatiisien ruokkimat tuloerot maiden välillä ja niiden sisällä ovat suurimpia kuin koskaan.

Toivoa sopii, että Panamaleaks kääntäisi suomalaistakin keskustelua maahanmuuttajien demonisoinnista olennaisempiin kysymyksiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tämä keskustelu käy kuumana Bernie Sandersin esivaalikampanjan myötä.

 

Mitä Liberalle on tapahtunut?

Useamman ajatuspajan toimintaa pienen matkan päästä seuranneena väitän, että monet niiden julkaisut ovat saaneet liian vähän huomiota painarvoonsa tai niissä esitettyjen ajatusten kiinnostavuuteen nähden.

Yksi syy tähän on selvä: puoluesidonnaisuus. Vaikka suurin osa puolueiden ajatuspajoista on käytännössä varsin etäällä emopuolueistaan, pidetään rahoittajaa kuitenkin usein taakkana. Puolueen ajatuspajan tutkija ei kuulosta yhtä ”riippumattomalta” kuin itsenäisen ajatuspajan tutkija. En ehkä jaa tätä analyysia, mutta se on nähdäkseni yleinen.

Myös oikeistolibertaarinen ajatuspaja Libera oli nähdäkseni samantyyppisen ongelman edessä. Sen budjettia ei kerätty puolueiden ajatuspajavaroista, mutta sen sijaan taustalla oli muun muassa Björn Wahlroosin rahaa.

Tämä saattoi herättää kysymyksen, onko Libera jonkinlainen elinkeinoelämän räyhävaltuuskunta ilman elinkeinoelämän muodollisten jäsenyyksien tuomaa edustavuutta?

Onkin vaikea kuvitella, että vuonna 2011 perustettu Libera olisi noussut tällaisesta asemasta merkittävään valtakunnanjulkisuuteen. Se onnistui kuitenkin välttämään sudenkuopan. Paitsi että Libera julkaisi raportteja ajankohtaisista aiheista ja osasi mediatyön, annettiin sen sivuilla ääntä myös ensi näkemältä sen linjan suhteen kriittisille äänille.

Uskoisin, että juuri tämä yhdistelmä auttoi Liberaa murtautumaan valtakunnalliseen julkisuuteen, jossa se on myös sen jälkeen vahvasti pysynyt. Tämä oli pieneltä ajatushautomolta hatunnoston arvoinen saavutus.

Viime vuonna tapahtui kuitenkin muutos, kun Libera lähti hyökkäämään etenkin sosiaalisessa mediassa kärkevästi sen talouslinjan kanssa eri mieltä olevien kimppuun.

Tietynlainen käännekohta oli Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiaisen hyökkäys professori Janne Saarikiven maltillisen humanistista mutta talouskurin välttämättömyyden tarpeen jakanutta (ja siten kaikilla mittareilla erittäin maltillista) kirjoitusta vastaan.

Tämän ja muiden Liberan viimeaikaisten henkilöä vastaan käyneiden hyökkäyksen argumentaatiota ovat viime aikoina ruotineet esimerkiksi Antti Ronkainen blogissaan, Ilari Kaila Kulttuurivihkoissa, sekä Miika Kabata revalvaatio-sivustolla.

Ajatushautomon asema suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa tuntuukin muuttuneen. Tällä hetkellä Libera vaikuttaa oikeustolibertaarilta muutaman työntekijän ajatuspajalta, joka pyrkii suomalaisessa julkisuudessa hyökkäämään kärjekkäästi ja loukkaavasti etenkin talousasioista eri mieltä olevien kimppuun.

On vaikea uskoa, että tämänkaltaisella strategialla pieni ajatushautomo olisi ikinä voinut nousta siihen asemaan julkisuudessa mitä se nyt nauttii. Libera kyllä julkaisi Saarikiven vastineen nettisivuillaan, mutta tämä on pikkuseikka isommassa kuviossa.

Ajatuspajat elävät asiantuntijuudestaan ja uusista ideoistaan. Libera sen sijaan tuntuu paitsi tekevän henkilöön meneviä hyökkäyksiä, myös ottavan toiminnanjohtajansa oman blogin kautta aktiivisesti kantaa siihen, kuka sen kanssa eri mieltä olevista tahoista saa milloinkin liikaa palstatilaa mediassa.

Voi miettiä miten media suhtautuisi, jos joku puoluepoliittinen think tank tekisi tällaista? Tai entä jos joku etujärjestöistä ryhtyisi kyseenalaistamaan toimittajien haastateltavien valintaa?

Herääkin kysymys, miten kauan elinkeinoelämän rahoitukseen nojaava think tank pysyy nykyisessä asiantuntijaroolissaan? Mitä syytä toimittajilla on soitella ajatuspajaan, jonka “ajatustuotannon” kärki vaikuttaa suuntautuvan muita vastaan hyökkäilyyn?

Tankki tuntuu olevan viritetty ampumaan kovilla panoksilla, mutta think tankin uskottavuudelle tämä ei tee hyvää.