Useamman ajatuspajan toimintaa pienen matkan päästä seuranneena väitän, että monet niiden julkaisut ovat saaneet liian vähän huomiota painarvoonsa tai niissä esitettyjen ajatusten kiinnostavuuteen nähden.
Yksi syy tähän on selvä: puoluesidonnaisuus. Vaikka suurin osa puolueiden ajatuspajoista on käytännössä varsin etäällä emopuolueistaan, pidetään rahoittajaa kuitenkin usein taakkana. Puolueen ajatuspajan tutkija ei kuulosta yhtä ”riippumattomalta” kuin itsenäisen ajatuspajan tutkija. En ehkä jaa tätä analyysia, mutta se on nähdäkseni yleinen.
Myös oikeistolibertaarinen ajatuspaja Libera oli nähdäkseni samantyyppisen ongelman edessä. Sen budjettia ei kerätty puolueiden ajatuspajavaroista, mutta sen sijaan taustalla oli muun muassa Björn Wahlroosin rahaa.
Tämä saattoi herättää kysymyksen, onko Libera jonkinlainen elinkeinoelämän räyhävaltuuskunta ilman elinkeinoelämän muodollisten jäsenyyksien tuomaa edustavuutta?
Onkin vaikea kuvitella, että vuonna 2011 perustettu Libera olisi noussut tällaisesta asemasta merkittävään valtakunnanjulkisuuteen. Se onnistui kuitenkin välttämään sudenkuopan. Paitsi että Libera julkaisi raportteja ajankohtaisista aiheista ja osasi mediatyön, annettiin sen sivuilla ääntä myös ensi näkemältä sen linjan suhteen kriittisille äänille.
Uskoisin, että juuri tämä yhdistelmä auttoi Liberaa murtautumaan valtakunnalliseen julkisuuteen, jossa se on myös sen jälkeen vahvasti pysynyt. Tämä oli pieneltä ajatushautomolta hatunnoston arvoinen saavutus.
Viime vuonna tapahtui kuitenkin muutos, kun Libera lähti hyökkäämään etenkin sosiaalisessa mediassa kärkevästi sen talouslinjan kanssa eri mieltä olevien kimppuun.
Tietynlainen käännekohta oli Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiaisen hyökkäys professori Janne Saarikiven maltillisen humanistista mutta talouskurin välttämättömyyden tarpeen jakanutta (ja siten kaikilla mittareilla erittäin maltillista) kirjoitusta vastaan.
Tämän ja muiden Liberan viimeaikaisten henkilöä vastaan käyneiden hyökkäyksen argumentaatiota ovat viime aikoina ruotineet esimerkiksi Antti Ronkainen blogissaan, Ilari Kaila Kulttuurivihkoissa, sekä Miika Kabata revalvaatio-sivustolla.
Ajatushautomon asema suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa tuntuukin muuttuneen. Tällä hetkellä Libera vaikuttaa oikeustolibertaarilta muutaman työntekijän ajatuspajalta, joka pyrkii suomalaisessa julkisuudessa hyökkäämään kärjekkäästi ja loukkaavasti etenkin talousasioista eri mieltä olevien kimppuun.
On vaikea uskoa, että tämänkaltaisella strategialla pieni ajatushautomo olisi ikinä voinut nousta siihen asemaan julkisuudessa mitä se nyt nauttii. Libera kyllä julkaisi Saarikiven vastineen nettisivuillaan, mutta tämä on pikkuseikka isommassa kuviossa.
Ajatuspajat elävät asiantuntijuudestaan ja uusista ideoistaan. Libera sen sijaan tuntuu paitsi tekevän henkilöön meneviä hyökkäyksiä, myös ottavan toiminnanjohtajansa oman blogin kautta aktiivisesti kantaa siihen, kuka sen kanssa eri mieltä olevista tahoista saa milloinkin liikaa palstatilaa mediassa.
Voi miettiä miten media suhtautuisi, jos joku puoluepoliittinen think tank tekisi tällaista? Tai entä jos joku etujärjestöistä ryhtyisi kyseenalaistamaan toimittajien haastateltavien valintaa?
Herääkin kysymys, miten kauan elinkeinoelämän rahoitukseen nojaava think tank pysyy nykyisessä asiantuntijaroolissaan? Mitä syytä toimittajilla on soitella ajatuspajaan, jonka “ajatustuotannon” kärki vaikuttaa suuntautuvan muita vastaan hyökkäilyyn?
Tankki tuntuu olevan viritetty ampumaan kovilla panoksilla, mutta think tankin uskottavuudelle tämä ei tee hyvää.