Perussuomalaisten ajatuspaja Perusta julkaisee perjantaina toimittaja Marko Hamilon kirjoittaman raportin ”Punavihreä kupla -perussuomalaiset ja media”. Mainoksen mukaan raportti tarkastelee perussuomalaisten ja median suhdetta.
Median tutkiminen vallankäyttäjänä on tärkeää, mutta pelkään, että Hamilon metodit vain vaikeuttavat tätä pyrkimystä. Samaa keskustelua käytiin nimittäin viime kesänä Hamilon Perussuomalainen-lehteen kirjoittamassa jutussa.
”Punavihreässä kuplassa Helsingin Siltasaaresta Käpylään asuu hieman alle satatuhatta ihmistä, alle kaksi prosenttia suomalaisista. Heidän maailmankuvansa on kuitenkin erittäin voimakkaasti yliedustettuna suomalaisessa mediassa”, Hamilo totesi tuolloin.
Tämä on siitä jännä väite, että sen aukoton toteennäyttäminen tai kumoaminen on mahdotonta. Yhtä hyvin voisi sanoa, että toimittajat elävät Perussuomalaisten, Kokoomuksen ja Keskustan hallituskuplassa. Väitteen arviointia vaikeuttaa lisäksi se että toimittajat suhtautuvat usein nuivasti puoluepoliittiseen sitoutumiseen, vaikka saattavat ajatuksiltaan olla hyvinkin lähellä jotain puoluetta.
Yksittäisiä juttuja analysoimalla ei välttämättä pääse sen pidemmälle, sillä otos jää väkisin pieneksi ja valikoituneeksi. Big data -analyyseillä voisi käsitellä isompaa massaa, mutta ei kovin syvällisesti.
Yksi keino toimittajien sidonnaisuuksien ruotimiseen on kuitenkin olemassa: analysoida, mihin toimittajat ovat eturivin medioista lähteneet.
Katsotaan siis muutama esimerkki, ja aloitetaan kartoitus Sanomatalosta. Otos ei ole kattava, mutta uskoisin, että se on edustava.
Vuonna 2011 Helsingin Sanomien toimittaja Pete Pokkinen siirtyi Kokoomuksen tiedotussihteeriksi, ja politiikan toimittaja Marjo Ollikainen lähti Akavaan.
Vuonna 2014 uutistoimituksen uutispäällikkö Anna Karismo siirtyi Isännöitsijäliittoon, talouden ja politiikan toimituksen toimittaja Heli Suominen lähti konsultiksi Milttoniin.
Helsingin sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen otti keskustan jäsenkirjan. Pentikäisen kollega Matti Apunen Aamulehdestä lähti jo aiemmin luotsaamaan Elinkeinoelämän valtuuskuntaa.
Ylen A-Studion toimitussihteeristä Petri Sarvamaasta tuli vuonna 2009 Kokoomuksen europarlamentaarikko. Saman ohjelman toimittaja ja toimitussihteeri Katri Makkonen siirtyi presidentti Sauli Niinistön kansliaan. Yleisradion toimittajasta, nykyisin MTV:llä työskentelevästä Tuomas Enbuskesta tuli oikeistolibertaarin ajattelun sanansaattaja.
Nelosen uutisten politiikan toimittaja Pasi Tuohimaa lähti vuonna 2013 Teollisuuden voiman viestintäpäälliköksi. Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Eeva Ketvel siirtyi vuonna 2011 viestintäpäälliköksi Suomen Yrittäjiin. Ylen A-Studion tunnettu toimittaja Kyösti Hagert siirtyi tänä vuonna viestintätoimisto SEK Publiciin.
Asuntolainoja on tietysti lyhennettävä myös median YT-myllerryksen keskellä, ja siirtymät ovat inhimilliseltä kannalta hyvin ymmärrettäviä. Elinkeinoelämään lähteminen ei myöskään välttämättä kerro lähtijän puoluepoliittisista kannoista. Kolmannelle sektorille, pienyrityksiin tai vaikkapa ammattiliittoihin ei kuitenkaan ole näkynyt samanlaista pakoa eturivin medioista.
Lisäksi on huomattava, että pyöröovi elinkeinoelämään viuhui jo ennen median kriisiä. Journalisti-lehdessä (5/2010) muistellaan useita pankkeihin töihin lähteneitä tunnettuja toimittajia.
On toki myös poikkeuksia. Ylen Timo Harakka lähti SDP:n eurovaaliehdokkaaksi. Tässä ei kuitenkaan liene kyse Hamilon tarkoittamasta punavihreästä siirtymästä, sillä hänen analyysinsa mukaan ”Kumpulassa ja Vallilassa jo demari on äärioikeistolainen”.
Myös Ylen entinen toimittaja, kansanedustaja Silvia Modig (vas.) tulee mieleen. Toisaalta hän ei tietääkseni työskennellyt uutistoimituksissa.
Edellä sanotusta voi vetää kaksi johtopäätöstä. Joko tiedonvälityksen portinvartijoiden punavihreä kupla on levittänyt mädättävät lonkeronsa Kokoomukseen, Keskustaan, Milttoniin ja EVAan — tai sitten sitä ei ole olemassa.
Keskustelun punavihreistä toimittajista voineekin lopettaa tähän. Perussuomalaiset on hallitusvastuussa. Puolueen kannat pääsevät uutisiin, ja isosti. Puoluejohto sai (kentän tuesta en ole varma) lasten hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta sekä kehitysyhteistyöstä leikkaamalla läpi muun muassa haluamansa alennukset uusien autojen myyntiveroon ja lisäykset puolustusmäärärahoihin, ja näistä onkin uutisoitu paljon.
Myös Helsingin sanomien vaalien alla tekemä kuukauden mittaiseen aineistoon perustuva tutkimus viittaisi siihen, että perussuomalaisilla ei ole julkisuuden kanssa mitään hätää. Sen mukaan kokoaan vähemmän huomiota mediassa sai kuitenkin ainakin Vasemmistoliitto.
Lopuksi: isojen leikkausten keskellä kyllä tarvittaisiin tutkimusta myös median roolista. Ison hallituspuolueen mediasuhteen ruotimisen sijaan kiinnostava kysymys olisi esimerkiksi se, mitkä yhteiskunnan ja talouden suuret selitysmallit saavat näkyvyyttä, mitkä jäävät pimentoon? Tai kenen ääni kuuluu, kun hallituksen talouslinjaukset rankaisevat pienituloisia ja kohtelevat hellemmin niitä, joilla jo ennestään on paljon?
Sopii toivoa, että joku parhaillaan tutkisi näitä kysmyksiä.
**
P.s. (12.6.2015) Tietooni tuotiin julkaisemisen jälkeen vielä kaksi kiinnostavaa tutkimusta aiheesta joita en ollut tekstissä huomioinut. Juuso Koponen kirjoitti facebookissa näin:
Latasin oikeusministeriön ylläpitämästä vaalien tulos- ja tietopalvelusta kaikki viime eduskuntavaalien ehdokkaiden tiedot, ja poimin ne ehdokkaat, joiden ilmoittama ”arvo tai ammatti” sisälsi sanan ”toimittaja” tai ”journalist”, joko erillään tai muun sanan osana (esim. ”päätoimittaja”). Pudotin näin saadusta luettelosta yhden, mitä ilmeisimmin ei-journalistisen ammattinimikkeen (”toimittajahallintapäällikkö”) pois, ja analysoin, minkä puolueen edustajina jäljelle jääneet asettuivat ehdolle.
Ilmeni, että vaalien 61 toimittajataustaisesta ehdokkaasta täpärästi yli puolet eli 31 oli eduskunnan porvaripuolueiden ehdokkaita, 18 eduskunnan vasemmistopuolueiden ehdokkaita ja 12 eduskunnan ulkopuolisten pienpuoleiden ehdokkaita, joita en ruvennut sen kummemmin sijoittamaan oikeisto–vasemmisto-janalle. Tämä viittaisi siihen, että puoluepoliittisesti aktiivisten toimittajien keskuudessa on enemmän porvarillisesti kuin vasemmistolaisesti ajattelevia.
Lisäksi Aikalainen uutisoi joulukuussa 2014 Ilkka Ruostetsaaren tutkimuksesta:
Toimittajia on väitetty vihervasemmistolaisiksi. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Matti Apunen on vaatinut jopa toimittajien puoluekantojen selvittämistä.
Ilkka Ruostetsaaren kysely ei paljasta tavallisten toimittajien puoluekantoja mutta joukkotiedotuseliitin se kertoo kokoomuslaistuneen jyrkästi.
– Se saattaa selittyä sillä, että päätoimittajatkin joutuvat pitkälti ajattelemaan omaa mediaansa talouden näkökulmasta. Toisaalta päätoimittajat ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa muiden eliittien kanssa. Toimituksellista työtä tekevien keskuudessa poliittinen kannatusjakauma voi olla aika tavalla erilainen kuin päällikköportaassa.
